On yleinen käsitys, että Vantaanjoen toisiksi viimeinen koski räjäytettiin puutavaran uiton helpottamiseksi. Tiedon lähdettä kysyessäni saan poikkeuksetta vastaukseksi Veräjänmäen kaupunkipolun verkkosivun. On mahdollista ja jopa todennäköistä, että Pikkukosken hävittäminen helpotti tukkien uittamista joessa, jota pitkin jokisuuhun tuotu Vantaanjokivarren metsien puu näytteli merkittävää osaa esimerkiksi 1700-luvun ensi vuosikymmeninä, jolloin ns. hollantilaisten palkkien kauppaa pidettiin "Helsingin elinehtona" [1]. Mutta oliko tukkien uittaminen todella Pikkukosken häviämisen taustalla? Ja jos ei, niin mikä aiheutti tarpeen poistaa kokonainen koski Vantaanjoen alajuoksulta?
Vastaus löytyy taas kerran arkistoista. Ensimmäisen kerran Vantaanjokea perattiin voimallisesti vuosina 1891-1896, jolloin pääasiallisena tarkoituksena oli laskea joen pintaa viljelymaille nousevien tulvien takia. Töiden päätyttyä 1896 Uusi Suometar uutisoi asiastä näin:
 |
| Uusi Suometar 4.10.1896. |
Pikkukoskeen ei tässä vaiheessa vielä koskettu, mutta töiden jälkeen huomattiin muuttuneiden virtausolosuhteiden aiheuttavan tulvia alajuoksulla. Suomenmaan virallinen tilasto [2] vuodelta 1906 kertoo asiasta näin:
"Sittenkuin Ylihallitus oli vuosina 1891-1896 toimittanut laajanpuoleisen perkaustyön Wantaanjoessa, mikä työ tarkastettiin Marraskuun alussa viimeksisanottuna vuonna, niin ja kun sekä tuossa tarkastustilaisuudessa oli huomautettu lisäperkausten tarpeellisuudesta Königstedtin kosken alapuolella Helsingin pitäjässä että Helsingin kaupungin Rahatoimikamari Ylihallitukseen Maaliskuun 12 päivänä 1896 jätetyssä kirjelmässä oli ilmoittanut että vedenkorkeus Vanhankaupunginkosken yläpuolella edellämainitun perkaustyön jälkeen oli noussut niin korkealle, että se uhkasi sikäläisiä vesijohtolaitoksia, toimeenpani Ylihallitus vuonna 1897 erinäisiä tutkimuksia vesistössä olojen selvittämiseksi, joitten tutkimusten perusteella sitten laadittiin kolme eri työsuunnitelmaa, joista ensimäinen koski Vanhankaupunginkoskea ja Lillforsin-koskea..."
Töitä tehtiin Köningstedtin (Seutulan) koskessa 1903-1904, mutta keväällä 1905 syntyi Vantaankosken alapuolelle jääpato, joka uhkasi kosken ylittävää maantiesiltaa sekä viilatehtailija Valfrid Wahlbergin vesilaitosta. Tämän johdosta hän esitti Ylihallituksen tarkastustilaisuudessa Swartforsin (Mustakosken) ja Pikkukosken niskan puhdistamista [2]:
"Tämän työn ohessa laajennetiin ja syvennettiin Vanhankaupunginkosken itähaaraa ja osa Lillforsenkoskea suunnitelman edellyttämään leveyteen ja syvyyteen, ja oli tässä, paitse soramaan ja saven poistamista, myös louhittava kalliota ja kiviä. Kun syyskesä ja syksy olivat sateiset ja vesi sen vuoksi esti työtä, ei voitu vuoden kuluessa lopullisesti tasoittaa louhitun järjestelykanavan pohjaa."
 |
| Suunnitelma Pikkukosken poistamiseksi vuodelta 1897. Kuvassa näkyy Pikkukoski eli kallioiden välisessä kapeikossa oleva kivikkoinen kynnys. Punaisella on merkitty poistettavaksi tarkoitettu kallio. Liikenneviraston arkisto. |
Näiden töiden kuluessa nykyisen Pikkukosken uimarannan yläpuolella sijannut koskikynnys räjäytettiin ja louhittiin pois sekä pohja ruopattiin kivistä ja sorasta. Nykyisin paikalla on nähtävissä enää louhittu kalliojyrkänne. Tulvat sen sijaan eivät ole väistyneet vaan ovat siirtyneet joen alimpaan osaan. Tulvia torjutaan nyt Oulunkylässä, Savelassa ja Vanhassakaupungissa.
 |
| Pikkukoski ilmakuvassa. Oikealla rannalla näkyy raskaimmiin louhittu kallio. Kuvan lähde: http://www.bing.com/maps/ |
Vantaanjoen perkauksissa toistuivat samat virheet, joita on tehty monissa vastaavissa tulvantorjuntahankkeissa. Vettä yläjuoksulla jokseenkin tasaisin välimatkoin pidättäneet kosket ja kivikot poistettiin ja samalla aiheutettiin tulvien paheneminen alajuoksulla sekä maan sortumista ja eroosiota peratuilla alueilla. Esimerkiksi Königstedtin kosken perkauksen myötä aleni vedenpinta kosken yläpuolella 0,8 metriä ja samalla penkat sortuivat liki 400 metrin matkalta jokeen [3]. Kaikkiaan Vantaanjoen perkauksissa poistettiin jokiuomasta vähintään 318 000 kuutiota kiveä, soraa ja hienompia maa-aineksia [2, 4]. Tämä vastaa noin 2800 täysperävaunurekkaa. Nyttemmin osa tästä kivimassasta on palautettu jokeen kalataloudellissa kunnostuksissa, mutta vaikuttaa siltä, että paljon olisi vielä varaa palauttaa?
Viitteet
[1] Hornborg, Eirik 1950. Helsingin kaupungin historia II (1721-1809). SKS kirjapaino, Helsinki.
[2] Suomen virallinen tilasto XIX. Tie- ja vesirakennukset. Suomen tie- ja vesirakennusten ylihallituksen alamainen kertomus sen johdonalaisista töistä vuonna 1905. Helsingissä 1906.
[3] Wantaanjoen järjestely. Helsingin Sanomat 3.9.1905.
[4] Graffe, Emil 1897. Vanda å-regleringsarbete åren 1891-1896. Tekniska föreningens i Finland förhandlingar 1897. Helsingfors.
