Millainen oli historiallinen Vanhankaupunginkoski?

Vantaanjoen koskista Vanhankaupunginkoski, eli historiallinen Helsingfors, omaa pisimmän kirjoitetun historian. Jo ennen Helsingin kaupungin perustamista oli paikalla merkittävä lohenkalastamo, joka 1500-luvulla, kaupunkia perustettaessa, oli kruunun omistuksessa ja toimitti kalaa Tukholmaan hovin tarpeisiin. Myöhemmin, kaksi sataa vuotta sen jälkeen kun kaupunki oli jo muutettu alueelta reilun viiden kilometrin päähän nykyiselle paikalleen, päätettiin kaupungin kasvavan vesiongelman takia rakentaa Vantaanjoelle vesilaitos. Paikaksi valikoitui Vanhankaupunginkoski, jonka läntinen haara oli jo aiemmin 1800-luvulla suljettu poikkipadolla (ks. patoamisen historiasta täältä).

Vaikka paikka on historiallisesti merkittävä ja kosken patoaminen oli myöhäinen vaihe sen historiassa, on säilynyt verrattain vähän tietoa siitä miltä koski kokonaisuutena näytti ennen patoamista. Olkoonkin, ettei patoaminen liittynyt mitenkään paikan historiaan Helsingin kaupungin perustamispaikkana.

Kuinka pitkä koski historiallisesti oli? Oliko se todella satoja metrejä pitkä kuten julkisuudessa on esitetty vai ainoastaan lyhyt putous, mihin paikan vanha nimi Gammelstads fall ehkä viittaisi? Vuonna 1738 Otto Brinck kirjoitti koskesta vuolaana virtana:

“Gamelstads-fårsen är en starck Stridande Ström, hwilken fördelar sig uti trenne grenar och är den på ömse Sidor med höga Berg omgifwen…” (ks. koko teksti täältä)  

Säilyneistä kartoista ja muista asiakirjalähteistä selviää, että yhtenäinen kuohuva koskijakso Vanhankaupunginkosken länsihaarassa oli noin 250 metriä pitkä. Selkeä viite tästä on Vanhankaupunginkoskea 1750-60-lukujen taitteessa ennen ensimmäisen poikkipadon rakentamista esittävässä kartassa. Kohtaan, jossa Vantaanjoki haarautuu itäiseen ja läntiseen koskeen on karttaan merkitty teksti “Öfra lugn wattnet” eli “yläpuolinen rauhallinen virta”. Tämän alapuolelta alkaa kuohuva koski.

Osa kartasta Geometrisk Charta öfver Gammelstads ån med dess Forsar. Belägen uti Nylands Lähn Raseborgs östra och Borgo härader samt Nurmijärvi och Hellsing Sochnar Författad ären 1757, 1758. et 1760. Kansallisarkisto.

Kosken itähaara on kartassa nykyiseen verrattuna hyvin erilainen, mutta syyt siihen löytyvät tulvatorjunnan nimissä myöhemmin tehdysitä louhinta- ja räjäytystöistä.  Kartta vaikuttaa syvyys- ja korkeustietoineen yksityiskohdiltaan tarkalta ja sitä se myös ilmeisesti on. Tälle saadaan tukea vuonna 1898, eli kosken patoamisen jälkeen, tehdyistä mittauksista Vanhankaupunginkosken padon yläpuolella. Näiden mittausten mukaan vedenpinta on korkean veden aikaan Viikintien yläpuolella, Kuninkaankartanonsaaren pohjoiskärjen tuntumassa, noin 50 cm korkeammalla kuin veden pinta padon harjalla. Pohja samassa kohdassa on 1,5 metriä padon harjaa alempana. Selitys vedenpinnan asettumiselle padon harjaa selkeästi korkeammalle on uoman kapeus ja pohjan kallion muodostama kynnys, jotka yhdessä padottavat yläpuolelta virtaavaa vettä. Samasta syystä vettä on riittänyt myös itähaaraan, jonka niska on länsihaaran niskaakin ylempänä.

K. R. von Willebrandin mittaustulokset Vanhankaupunginkosken ja Pikkukosken väliseltä alueelta vuodelta 1898. Mittausten jälkeen etenkin Pikkukoskea muokattiin rankasti uoman tulvatorjuntatöissä (lue lisää täältä). Ote asiakirjasta Förslag till upprensning af Wanda å emellan Gammelstads fors - Lillfors, uppgjordt år 1898. Helsingin kaupunginarkisto.

Länsihaaran niska asettuu samojen mittaustietojen perusteella melko tarkalleen joen haarautumiskohtaan noin 130 metriä padon harjasta ylävirtaan, missä joen pohja on padon harjan tasolla (6,11 metriä merenpinnan yläpuolella vuoden 1898 tilanteessa). Kun tähän lukuun lisätään padon alapuolinen koskipätkä, joka on pituudeltaan noin 120 metriä (nykyisin tätä jaksoa on osin louhittu kanavamaiseksi), saadaan länsihaaran yhtenäisen kosken kokonaispituudeksi 250 metriä. Mittaustulos on toki vain vanhoihin asiakirjoihin perustuva laskelma, mutta olisi helposti tarkistettavissa uusilla tutkimuksilla.

Mittauksia on joella viime aikoina tehtykin ja niiden tulokset pääosin tukevat historiallisten lähteiden antamaa kuvaa. Niistä on tosin mahdollista tehdä myös tulkinta, että koskesta saattaisi nykytilanteessa, niin haluttaessa, muodostua jopa paljon yllä kuvattua pitempikin koski (ks. julkaistuja kaikuluotauksen tuloksia täältä).

Kirjallisuus

Yrjölä, Sakke 2015. Vantaanjoen alajuoksun pohjamuodot yllättävät. Kalastus 2/2015. http://issuu.com/krookmedia/docs/kalastus215/41