perjantai 22. huhtikuuta 2016

Onko Vantaanjoen vesi aina ollut sameaa?

Matti Meikäläinen 1894


Historialliset lähteet ovat väärä paikka etsiä tietoa syistä Vantaanjoen veden sameuteen. Onneksi asiasta on ihan nykytietoakin ja asia on pääpiirteissään yksinkertainen: savimaiden virtavedet ovat savisameita ja siksi Vantaanjoki on varsinkin alaosistaan aina ollut enemmän tai vähemmän samea. "Savimaiden virtavedet ovat uhanalaisinta virtavesiluontoamme" ja "etelärannikon virtavedet ovat usein luontaisesti savisameita ja runsasravinteisia" todetaan alan julkaisussakin (Kuntien arvokkaat luontotyypit).

Veden kokonaissameuteen Vantaanjoessa ovat epäilemättä silti vaikuttaneet valuma-alueen kulloinenkin maankäyttö sekä uoman luonnonmukaisuus (tulvatasanteet, eroosion määrä, jne.) ja voidaankin olettaa, että sameutta aiheuttavaa kiintoainesta on eri aikoina ja eri puolilla jokea ollut liikkeellä erilaisia määriä. Tapio Salminen [1] esimerkiksi mainitsee Vantaanjoen ominaislaatua käsitellessään, että lietteen määrä joessa oli tiettyyn aikaan jopa pienen ylpeilyn aihe: Suomenmaa -kirjasarjan Uuttamaata käsittelevässä osassa vuodelta 1919 kerrotaan Vantaanjoen lietteen määrän olleen silloin neljäsosan Niilin lietemäärästä. 


Nya Pressen kertoi 1890, että tohtorit W. Sucksdorff ja A. Aschan olivat käyneet tutkimassa jokiveden väriä kulkemalla uomaa ylöspäin aina Hyvinkään pohjoispuolelle asti asumattomaan erämaahan vain huomatakseen, että vesi siellä oli jopa ruskeampaa kuin vesilaitoksen luona Vanhankaupunginkoskella. Retkellä otetut vesinäytteet osoittivat tutkimuksissa kiintoainespitoisuudet yhtä korkeiksi Hyvinkäällä ja Helsingissä.


Aina suhtautuminen sameaan veteen ei kuitenaan ollut entisaikaankaan myönteistä ja juuri epäilevästä suhtautumisesta on myös olemassa jonkin verran kirjallisia lähteitä jo ajalta jolloin Vantaanjoen veden ottamista suunniteltiiin tai sen käyttö oli vasta hiljan aloitettu. Etenkin veden hygieeninen laatu herätti paljon kysymyksiä ja erityisesti ihmetystä sen väri tuntuu aiheuttaneen muualta tulleiden vierailijoiden keskuudessa.

Vesijohtoveden kirkastamiseksi kokeiltiin monia erilaisia keinoja, mutta tilanne ei vesijohdon alkuvuosikymmeninä näytä muuttuneen juurikaan paremmaksi. Pieniä savipartikkeleita ei sen ajan suodatusmenetelmillä saatu vedestä pois ja kemialliset menetelmät osoittautuivat liian kalliiksi. 


Lopuksi muutama vähemmän vakavamielinen ote lisää aikakuden lehdistä yli sadan vuoden takaa:
"Eräs henkilö, joka on käynyt Wanhssakaupungissa, on Hbl:lle kertonut Wantaanjoen weden olewan ruskeanharmaan sawivellin näköistä joka on tummempaa kuin ne graniittimuurit, jotka owat molemmin puolin putousta. Inhoittaa, kun näkee tuon ruskean sotkun, joka lähinnä on sen sawiwellin kaltaista, jota muurarit käyttäwät..." (Uusi Suometar 1894)
 "Toinen asia, joka myöskin viime aikoina on ollut tapetilla, on se Vantaanjoen vesijuttu. Sitä on nykyään koetettu puhdistaa sekä fyysillisesti että psyykillisesti ja vieläpä kyynillisesti ja sitäpaitse on sitä puhdistettu seisottamalla. Mekin koettelimme puhdistaa Vantaanjoen vettä, seisottamalla sitä viikon päivät vesilasissa uunin päällä. Kun sitten otimme tarkastaaksemme tulosta löysimme lasista muun muassa kolme iloista sammakon poikasta ja muutamia ankarasti potkivia alamittaisia rapuja. Koko kalamaailma, rautakalasta haukeen saakka, oli siellä edustettuna. Nyt aiomme pyytää valtioapua voidaksemme perustaa kalankasvatuslaitoksen, alku kun on näin hyvä." (Tuulispää 1903)  
 ”Mutta toisin on laita Helsingin, tuon nuoren kirkonkylän siellä jossakin Wiaporin partaalla. Siellä kuuluu wesijohtoputkissa poreilewan sellaista ruskeaa ja sakeata alkuainetta, jota tawallisessa kieli-käytössä voisi kutsua puuroksi – wellingiksi, mutta helsinkiläiset haukkuwat sitä juomawedeksi.” (Turun Sanomat 1908)



Viitteet

[1] Salminen, T. Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Vantaan kaupunki, Otava, Keuruu 2013

2 kommenttia:

  1. Hyvä keino virtaaman ja vedenlaadun parantamiseksi olisi lisäveden johtaminen Vantaanjoen vesistöön. Keski-Uudenmaan vesiensuojelun llky johtaa nykyisin vuosittain Päijänteen vettä Tuusulanjärven yläpuoliseen Rusutjärveen 1,6 - 2 milj. kuutiota ja Keravanjoen latvoille Ridasjärveen 3 - 4 milj. kuutiota. Pumpattava määrä on yhdellä pumpulla luokkaa 400 l/s ja kahdella pumpulla 800 l/s. Päijänne - tunnelin omistavalle Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:lle (PSV) maksettava korvaus on luokkaa 150.000,-/v. Viime vuonna toinen Rusutjärven pumpuista uusittiin, hinta joitain kymmeniätuhansia euroja. -- Nurmijärven Korpimäen pumppaamotilassa on paineseinä ja valmis putkiyhde sekä pystykuilu, jonka kautta nousuputken saa maan pinnalle. Matka Lohenojaan ei olisi pitkä; kustannukset jäisivät alla sadantuhannen + pumppujen hinta. Vuotuiset kulut sadantuhannen luokkaa. Lupa toki tarvitaan, mutta sen ei luulisi olevan ongelma, Kymijoen luusuassa keskivirtaama on yli 150 m3/s ja PSV:n konsessio 12 m3/s, mutta käytössä on alle kolme kuutiota, joten vettä kyllä riittäisi Vantaan varren asukkaillekin. --- Toinen lisävesimahdollisuus olisi Lepsämänjoen latvoilla oleva Härkälänoja, johon johtaa HSY:n hallinnassa oleva tunneliyhteys Hiidenvedestä. Sen kohdalla luvansaanti ei ole yhtä selvää veden huonon riittävyyden vuoksi. Mutta ehkä jokin määrä olisi mahdollinen? --- Helsinki maksaa 9 % ja Vantaa 55 % Rusutjärvi - Kerava lisävedestä. Korpimäestä pimpattavan veden maksajia oliisvat luontevimmin Helsinki, Vantaa ja Nurmijärviehkä ; löytyisikö asiaan tahtoa?

    VastaaPoista
  2. Ymmärtääksni lisäveden johtamisen olisi hyvä olla keinovalikoimissa. Ei niinkään sameuden takia (joka ei luonnostaan savisameissa vesissä ole ongelma) vaan tarvittaessa kompensoimaan virtaaman äärevyyden ajoittain aiheuttamaa vedenvähyyttä. Olisi tärkeää myös ruveta selvittämään mahdollisuuksia vesistön kuivattujen järvien palauttamiseen siltä osin kuin se on mahdollista. Järvet viivyttävät vettä ja tasaavat virtaamia.

    VastaaPoista