Kuuluiko lohi Vantaanjoen historialliseen lajistoon?

 

Lohi, ein Lachss eli ein Salm. Kuvitusta Conrad Gessnerin vuonna 1575 postuumisti ilmestyneeseen kalakirjaan Fischbuch. Kuva: Turun museokeskus/ Ville Mäkilä.

Vantaanjoen historiallisesta lajistosta puhuttaessa törmää väistämättä kysymykseen siitä, oliko Vantaanjoessa todella entisinä aikoina lohta (Salmo salar) vai oliko kyseessä kenties taimen (Salmo trutta), josta käytettiin nimitystä lohi. Kysymys esitetään usein, mutta harva pysähtyy miettimään mistä se kumpuaa. Miksi Vantaanjoessa ei olisi ollut lohta, kun ottaa huomioon, että jo varhaisimmissa jokea käsittelevissä asiakirjoissa puhutaan lohenkalastuksesta? Miksi historialliset lähteet liki 700 vuoden ajalta mainitsevat lohen [”salmonum”, ”lax”; 1–4], jos kerran lohia ei ollut?

Ajatuksen jäljet näyttäisivät johtavan Suomenlahden taimen- ja lohikantoja laajasti tutkineen Seppo Hurmeen teksteihin, ja erityisesti hänen alun perin vuonna 1952 Metsästys ja Kalastus -lehdessä julkaisemaansa artikkeliin Vantaanjoki taimenvetenä [5]. Tässä myöhemmin myös tutkielmana [6] julkaistussa tekstissä Hurme toteaa Vantaanjoesta seuraavasti:

”Varsinainen kiiltävä merilohi ei tiettävästi kuitenkaan ole koskaan siihen noussut vaan yksinomaan taimen, mutta näitä molempia kalalajejahan usein kutsutaan samalla nimellä.”

Hurme ei yksilöinyt mihin tietoihin hän lausunnollaan viittasi, mutta aikakauslehdessä esitetty väite jäi elämään ja toistui hänen myöhemmissä kirjoituksissaan. Sittemmin sen tueksi on esitetty ajatus, jonka mukaan ”Vantaanjoen virtaamat eivät keskiajallakaan riittäneet lohen nousulle.” [7]

Mutta kestävätkö nämä väitteet kriittistä tarkastelua historiallisten lähteiden, arkeologisen aineiston ja muiden lohijokien virtaamatietojen valossa?


Läheisten lohijokien virtaama verrattuna Vantaanjoen virtaamaan

Vantaanjokea lähimmät lohijoet, joissa alkuperäisiä lohikantoja tiedetään varmasti olleen vielä 1900-luvulla, ovat Karjaanjoki ja Paimionjoki. Hurmeen mukaan Karjaan- eli Mustionjoen suulla Åminneforsissa lohia kalastettiin vielä 1920-luvulla. [8] Paimionjoen lohia Hurme tutki 1960-luvulla, jolloin jokisuun kalastajat saivat vielä viitisensataa lohta vuosittain. Suurimman tunnetun Paimionjoen lohen sai kalastaja Väinö Vyyryläinen vuonna 1952 ja sillä oli painoa tasan 20 kilogrammaa [9].

Vuosina 1961–1970 oli näiden jokien keskivirtaama seuraavanlainen: Karjaanjoella Billnäsin mittausasemalla virtaama oli keskimäärin 22 m3/s (max. 106 m3/s) ja Paimionjoen alajuoksulla Juvankosken mittausasemalla virtaama oli keskimäärin 8 m3/s (max. 170 m3/s). Vantaanjoen virtaama Oulunkylän mittausasemalla oli samaan aikaan keskimäärin 17,3 m3/s (max. 317 m3/s) ja Vantaankosken Myllymäen mittausasemalla keskimäärin 12,8 m3/s (max. 228 m3/s). [10]

Liian pienellä virtaamalla ei siis voi perustella ajatusta, etteikö Vantaanjoessa olisi ollut aiemmin omaa lohikantaa. Mutta olisiko historiallisten lähteiden lohi voinut silti tarkoittaa Vantaanjokea koskevissa lähteissä yksinomaan taimenta?

Lohi ja taimen historiallisissa lähteissä

Ajatus, että historiallisissa lähteissä Vantaanjoen kohdalla mainittu ”lax” tarkoittaisi taimenta, perustuu luultavasti siihen, että Hurmeen kirjoittaessa artikkeliaan 1950-luvun alussa Vantaanjoessa oli taimenkanta, muttei lohikantaa, sekä siihen, että toisinaan taimenta todella on kutsuttu loheksi. Esimerkiksi vuonna 1772 paroni Berendt Otto Stackelberg kertoi Suomen kalastoon kuuluvan: 1) Salmo salar eli lax, hänen mukaansa suomeksi lohi tai merilohi, 2) Salmo eriox eli ruotsiksi ja suomeksi hänen mukaansa Grå Lax/Suomus Lohi tai Skinnlax/Nahka Lohi, 3) Salmo trutta eli ruotsiksi ja suomeksi Örlax/Harjus Lohi sekä 4) Salmo fario eli ruotsiksi ja suomeksi Laxöring/Lohen Litucka. [11] Lajinimet eivät siis olleet vakiintuneita vielä 1700-luvullakaan ja siten on periaatteessa mahdollista, että menneinä aikoina lohta ja taimenta ei Vanhankaupunginkosken suulla aina eroteltu omiksi lajeikseen.

Tapio Salminen on kuitenkin huomauttanut, että Porvoon läänin kymmenysluettelossa vuodelta 1548 lajien välille tehdään Helsinginkosken kohdalla ero, kun mainitaan ”spikilax” eli suolattu lohi sekä ”små öörlax” eli taimen. Lajit siis osattiin erottaa toisistaan. Yleensä 1500-luvun voudintileissä Helsinginkosken kohdalla lukee kuitenkin vain ”lax” eli lohi. [12]

 

Ote Porvoon läänin kymmenysluettelosta vuodelta 1548 (VA2669:23). 

Helsinginkosken saaliina mainitaan mm. ”små öörlax”. 

Kuten todettua, monet muutkin lähteet 1300-luvulta 1800-luvun lopulle saakka puhuvat Vantaanjoessa esiintyvästä lohesta. Lohi oli keskiajalta lähtien tärkeä kauppa-artikkeli ja verotuksen kohde. Siksi voidaankin kysyä kuinka todennäköistä ylipäätään olisi, että kautta linjan olisi puhuttu lohesta, jos lohta ei joessa todella olisi taimenen lisäksi ollut. Viimeistään 1300-luvulta lähtien jokeen ja sen kalastukseen kohdistunut kiinnostus puhuu tässäkin puolestaan. Suomenlahden rannoilla oli monia taimenjokia, mutta juuri Vantaanjoen suulle perustettiin 1500-luvulla kruunun kalastamo ja juuri Helsingin kaupungin sinettiin kuvattiin lohenpyrstö. Paikka ei valikoitunut sattumalta ja muualla Ruotsin valtakunnan alueella kruunun kalastamot perustettiin nimenomaan lohijokien alajuoksuille.

Lohi Vanhankaupungin arkeologisessa aineistossa

Jos ja kun kuninkaankartano, kalastamo ja kaupunki perustettiin lohijoen suulle, eikö lohen siinä tapauksessa luulisi olevan hyvin edustettuna alueella tehtyjen arkeologisten kaivausten aineistoissa? Kuninkaankartanonsaarella tehtiin kaivauksia 1900-luvun alussa, mutta raportteja, saati löytötietoja kalanluista, ei näistä kaivauksista ole jäänyt. Sen sijaan vuosina 1992, 1993 ja 1999 Vanhassakaupungissa tehdyiltä kaivauksilta kalanluita löytyy ja niiden joukossa on myös lohen luita. [13, 14] Luita ei ole paljoa, mutta kuten yleensäkin Suomessa, on orgaanisen aineksen säilyminen Vanhankaupungin löytökerroksissa ollut heikkoa. [15]

 

Vasemmalla luiden koon perusteella noin 12 kilogramman painoisen lohikalan (todennäköisesti lohen) leukaluu ja kaksi nikamaa sekä noin 3 kilogramman painoisen lohen (Salmo salar) pään luu Helsingin Vanhankaupungin kaivausten 1500–1600-lukujen kerrostumista (Helsingin kaupunginmuseo, valokuvat Mikael A. Manninen, luut eivät ole kuvassa oikeassa koossa suhteessa toisiinsa). Oikealla on Helsingin kaupungin lohenpyrstöllä varustettu sinetti vuodelta 1569 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto).

 

Vaikka lohia kaupunkiin olisi periaatteessa voitu tuoda muualtakin, ei sellainen selitys löydetyille luille vaikuta erityisen luontevalta – olihan Vantaanjoen suulla kalastamo, jonka tärkein saalis oli Tukholmaan kuninkaan hoviin laivattu lohi. Ja jos kerran sillä ei olisi ollut merkitystä oliko loheksi kutsuttu kala lohi vai taimen, miksi lohia olisi tuotu kaupunkiin muualta? Todennäköisempää on, että lohen luut ovat peräisin Vantaanjoen omista kaloista.

Milloin Vantaanjoen lohi katosi?

Vaikka lajeja yksilöiviä tietoja on Vantaanjokea koskevissa historiallisissa lähteissä vähän, löytyy eräs merkille pantava tieto Nya Pressen -lehdestä lokakuun seitsemännen päivän numerosta vuodelta 1888. Lehdessä kerrotaan Vanhankaupunginkosken padon alapuolella verkoilla kieltoaikana tapahtuneesta kalastuksesta, jossa saaliiksi saatuja lohia ja taimenia (”lax och forell”) on tarjottu ostettaviksi Helsingissä. Lopuksi vielä todetaan, että vielä jäljellä olevaa pientä lohikantaa olisi syytä suojella:

Nya Pressen 7.10.1888 mainitsee sekä lohia että taimenia saadun 

vesilaitoksen padon alapuolelta Vanhankaupunginkoskesta.

Oliko siis vielä 1880-luvulla jäljellä Vantaanjoen lohia, joille lopullinen kuolinisku oli Vanhankaupunginkosken itähaaran ajoittainen patoaminen ja kuivuminen 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä? Vai lisääntyivätkö lohet tuolloin kenties kosken itähaaran kivikoissa, jotka poistettiin perkaus- ja louhintatöissä 1800–1900-lukujen vaihteessa? Tarkkaa vastausta tähän tuskin koskaan saamme tietää. Sinänsä pienen lohikannan säilyminen aina 1800-luvun lopulle ei olisi ollut mitenkään ihmeellistä. Edellä mainitun Paimionjoen lohikannankin tutkijat ”löysivät” vasta sotien jälkeen 1900-luvun puolivälissä, vain joitakin vuosikymmeniä ennen kuin se joen patoamisen myötä lopullisesti katosi.

Lopuksi

On olemassa varsin hyvät perusteet todeta, että lohi esiintyi jo varhain Vantaanjoessa taimenen ohella. Myös kaikki perustelut, joiden mukaan lohi ei olisi voinut joessa esiintyä, on helposti kumottavissa. Vantaanjoen virtaama ei ole lohelle liian pieni. Historialliset lähteet 700 vuoden ajalta mainitsevat Vantaanjoen lohen, ja toisinaan myös taimenen lohen ohella. Helsingin Vanhankaupungin arkeologisissa kaivauksissa löytyneet lohen luut tukevat nekin historiantutkijoiden käsitystä, jonka mukaan Vantaa oli lohijoki ja kruunun kalastamo perustettiin jokisuuhun nimenomaan lohenpyyntiä varten.

Sen sijaan epäily, että kaikki historiallisissa lähteissä mainittu lohi olisi Vantaanjoen kohdalla ollut taimenta, on ensi kerran esitetty tiettävästi vasta 1950-luvulla sen tarkemmin väitettä perustelematta. Todistustaakka jääkin sille, joka haluaa osoittaa, että lohta ei Vantaanjoessa ole ollut. Onhan lohi kotiutusistutusten myötä lisääntynyt Vantaanjoessa 2000-luvullakin, vaikka toistaiseksi taimenta heikommalla menestyksellä.



Kiitokset

Tämän kirjoituksen tietojen keräämisessä ovat keskeisessä roolissa olleet Aki Janatuinen (erityisesti Hurmeen kirjoitusten ja jokien virtaamiin liittyvien tietojen osalta) sekä Kristiina Mannermaa, Leena Hiltula ja Markku Heikkinen (Vanhankaupungin lohenluiden tutkimisessa). Mikko Saikku, Kari Stenholm, Teemu Mökkönen, Tapio Salminen, Markus Penttinen, Juha Salonen ja Esa Lehtinen osallistuivat lisäksi aiheesta käytyihin keskusteluihin vuosina 2007 ja 2011.

 

 

 

Viitteet

[1] Scarin, A. & Forsius, H. 1755. De Helsingforsia. Turku.

 

[2] Grotenfelt, K. 1887. Suomen kaupasta ja kaupungeista ensimmäisten Vaasa-kuninkaitten aikana. Helsinki.

 

[3] Nordmann, P. 1905. Bidrag till Helsingfors stads historia. Helsingfors.

 

[4] Salminen, T. 2013. Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Otava. Helsinki.

 

[5] Hurme, S. 1952. Vantaanjoki taimenvetenä. Metsästys ja kalastus 5/1952.

 

[6] Hurme, S. 1962. Valittuja tutkielmia vuosilta 1950–61. Maataloushallituksen kalataloudellinen tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja N:o 19. Helsinki.

 

[7] Kilpinen, K. 2007. Lohi oli osa Pohjois-Euroopan valtapolitiikkaa jo keskiajalla. Suomen Kalastuslehti 7/2007.

 

[8] Hurme, S. 1970. Lohi ja taimen Suomenlahden alueella. Maataloushallituksen kalataloudellinen tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja N:o 37. Helsinki.

 

[9] Hurme, S. 1967. Lounais-Suomen lohi- ja taimenjoet. Suomen kalatalous 29. Helsinki.

 

[10] Hyvärinen, V. & Gürer, I. 1976. Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15. Vesihallitus, Helsinki.

 

[11] Stackelberg, B. O. 1772. Tal, hållit af General-Lieutenanten och Commendeuren af Kgl. Maj:ts Swärds-Ordens Stora Kors, Herr. Baron Berendt Otto Stackelberg, för hela Officers Corpsen af Kongl. Åbo Läns Regenebte, mid Dess sammantråde at hålla Regements-möte, I Åbo Stad, den 15 October 1772. Tidningar Utgifne Af et Sällskap I Åbo, N:o 46.

 

[12] Salminen, T. 2011. Fishing with the monks – Padise Abbey and the River Vantaanjoki from 1351 to 1429. Teoksessa: Poutanen, M. (ed.) Colonists on the shores of the Gulf of Finland. Medieval settlement in the coastal regions of Estonia and Finland. Vantaa City Museum publications no 22. Vantaan kaupunginmuseo.

 

[13] Manninen, M. A. & Mannermaa, K. 2008. Helsingin Vanhankaupungin lohikalanluut

– vuosien 1992, 1993 ja 1999 kaivausten kalanluiden alustava analyysi. Julkaisematon raportti.

 

[14] Mannermaa, K. 2016. Fish bones from the Old Town of Helsinki (Finland) sixteenth–seventeenth century. Environmental Archaeology: The Journal of Human Palaeoecology 21(4).

 

[15] Mellanen, J. 2011. Kaikuja kerroksista. Ajoittavaan aineistoon kohdistuvat menetelmät Helsingin Vanhankaupungin tasokaivausmenetelmällä tutkitun kaivausalueen vertikaalistratigrafiaa hahmotettaessa. Julkaisematon Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.