Kaksi kuva-arvoitusta Vantaanjoelta, osa 2

 Edellisessä kirjoituksessani Vantaanjoen historiasta (linkki tekstiin) kyselin kahden Vantaanjoki-aiheisen postikortin tarkempia kuvauspaikkoja. Useiden henkilöiden avun myötä oikea paikka ensimmäisen kuvan (Helsinki-Helsingfors. Malm. Wanda Å) ottopaikaksi voidaan nyt tarkasti nimetä. Paikka ei ole suoranaisesti Vantaanjoella, vaikkakin Vantaanjoen vesistöön kuuluvalla Keravanjoella, eikä nykymittapuulla Malmilla, mutta kylläkin Malmin peruspiiriissä.  

 Kortti esittää Keravanjoen alaosaa kuvattuna kohti Siltamäen (Brobacka) kestikievaria. Nykyisin mäellä, osoitteessa Kirkonkyläntie 103, sijaitsee vuonna 1919 rakennettu Suomen Turkisteollisuus oy:n tehdaskiinteistö, jossa toimii tällä hetkellä laattamyymälä. Talon historiasta löytyy tietoa yrityksen sivulta. 

Keravanjoki, taustalla Kirkonkyläntie 103 eli Brobacka. Kuva: Rikhard Manninen

Helsinki-Helsingfors. Malm. Wanda Å. Union postale universelle. Kunstanstalt Theodor Eismann, Leipzig. 

 Sinikka Vainion artikkeli Kestikievareita Malmilla ja Tapaninkylässä vuoden 1982 Narinkassa kertoo, että viimeinen paikalla sijainnut entinen kestikievarirakennus purettiin 1980-luvun alkupuolella. Artikkelissa olevan Aarne Laurilan ottaman kuvan perusteella kyseessä oli sama kortissa veneen takana mäellä näkyvä talo. Rakennus näkyy hyvin esimerkiksi vuoden 1969 ilmakuvassa.

 Kortissa oikealla aivan joen rannassa näkyvä kaksikerroksinen rakennus on sen sijaan vailla tarkempia tietoja. Se on mahdollisesti toinen vuoden 1872 kartassa (alla) näyvistä rantarakennuksista, mutta sen suuri koko yhdessä sijainnin kanssa herättää mielenkiintoa. Vaikka rakennus ei matkalaukkua muistutakaan, niin olisiko kyseessä kenties voinut olla Joel Lehtosen kuvaaman kaltainen vuokratalo, jollaiseen kirjailija sijoitti Sakris Kukkelmanin Vantaanjoen rannalle asumaan?

"Rammalla ei ole huvilaa... Hänen täytyy asua vuokratalossa. Se näkyy jo tuolla alangolla, harmaana ja yksitoikkoisena. Kolmikerroksinen ... tai kolmas oikeastaan ullakkohuoneita, törröttäen tasakantisena laatikkona huvilan katolla. Muodoiltaan muistuttaa huvila matkalaukkua. Mutta paljon siihen mahtuu väkeä..."

 -Joel Lehtonen, Rakastunut rampa, 1922

 Korttiarvoituksen selivitystyöhön osallistunut Jürgen Novak kävi toteamassa paikalla edelleen sijaitsevan kivijalan ja kertoi sähköpostiviestissä, että kivijalasta otetulla askelmitalla talon pitkä sivu on ollut 18 metrin luokkaa.

Brobacka, silta ja kestikievari vuoden 1872 Senaatin kartassa Vantaan karttapalvelussa.

 Kestikievarin historiasta tiedetään rantarakennusta enemmän. Helsingistä Hämeenlinnaan kulkevan tien varrella Brobackan mäellä sijaitsi kestikievari jo 1700-luvulla ja aina siihen asti kunnes Helsingistä Hämeenlinnaan valmistui rautatie 1862. Radan myötä kestikievari siirtyi Tikkurilaan. Siirron jälkeen tiloissa toimi nahkurinverstas, josta vähitellen kehittyi Suomen Turkisteollisuus oy. 

Keravanjoen ylittävä silta Siltamäen juurella vuonna 1933. Kuva Finna/Museovirasto.

Kortin kuvan ajankohta sijoittunee aivan 1900-luvun alkuun, mutta Brobackan eli Kirkonkylän holvisilta jää kortin kuvassa juuri katveeseen. Muuten 1800-luvun lopulla valmistunut kivisilta olisi tätä nykyä ainoa maamerkki kortin maisemassa, jonka perusteella tarkan sijainnin olisi voinut paikantaa suoraan antamatta harhaanjohtavien sijaintitietojen hämätä. Silta on myös antanut nimensä nykyiselle Siltamäen alueelle.

 Paikan löytämisessä olivat avuksi ennen muita Rikhard Manninen, Jürgen Nowak ja Juha Salonen, mutta kiitokset myös kaikille muille selvitystyöhön osallituneille ja kuvauspaikkoja ehdottaneille! Toisen kuvan ottopaikan etsintä Nurmijärvellä jatkuu. Hyviä ehdotuksia on tullut mm. Nukarin ja Palojoen suunnilta.   

Kaksi kuva-arvoitusta Vantaanjoelta

Tässä on Vantaanjoki-tietäjille kaksi postikorteiksi painettua kuvaa, joiden tarkempi paikantaminen ei ainakaan itselleni ole aivan helppoa - tekstien mukaan molemmat ovat kuitenkin Vantaanjoelta, toinen Helsingin Malmilta ja toinen Nurmijärveltä. Toinen korteista on painettu Leipzigissä ja toinen Hampurissa, oletettavasti 1900-luvun alussa.  

Helsinki-Helsingfors. Malm. Wanda Å. Union postale universelle. Kunstanstalt Theodor Eismann, Leipzig. 

Malmille sijoitetussa kuvassa näkyy keskiössä olevan soutuveneen lisäksi jyrkkä joenmutka, aivan rantaan rakennettu kaksikerroksinen asuinrakennus lukuisine ikkunoineen sekä läheisellä mäellä oleva pihapiiri. Veneen perässä istuva pariskunta vaikuttaa herraskaiselta. Rannat näyttävät olevan veteen asti laidunnettuja.  Kauempana näkyy muutama valkoinen punakattoinen rakennus. Rakennusten väreihin täytyy kuitenkin suhtautua varauksin, koska kuva on väritetty ja alkuperäinen kuva on mustavalkoinen. 

Jos miettii Malmin sijaintia kartalla, sijoittuu se pikemminkin Longinojan varteen eikä niinkään Vantaanjoen. Joki myös vaikuttaa varsin kapealta ollakseen Vantaanjoki vaikkapa Savelan kohdilla. Jokirantaan rakennettu talo herättää myös ihmetystä - kuten nykyäänkin, oli Vantaanjoki vuosisadan alussa näillä alueilla varsin tulvaherkkä Vanhankaupunginkoskelle rakennetun vesilaitoksen padon takia. Kuvassa näkyvän kaltaista mutkaakaan ei jokiuomasta tahdo löytyä Helsingin alueelta - varsinkaan yhdistettynä kuvan taloihin. Olisiko kuvauspaikka ehkä Longinojalla? Siihen uoma on ehkä liian leveä tai sitten kyseessä on Longinojaan noussut tulva? Vai onko kuva kenties jostain aivan muualta? Helsingin kaupunginmuseo sijoittaa kuvan Malmille.

Vanda å, Nurmijärvi socken. Union postale universelle. Knackstedt & Näther, Hamburg.

Nurmijärvelle sijoitetun kuvan paikantaminen edellyttäisi ehkäpä vieläkin parempaa paikallistuntemusta. Maastonmuotoja on näkyvissä vähän ja kuvan siltaakaan ei enää ole olemassa. Olisiko paikalla kuitenkin edelleen silta? Kenties Myllysilta? Arvailuksi menee...

Hienoja historiallisia tunnelmapaloja molemmat kuvat joka tapauksessa ovat. Jos jollakulla on lisätietoja tai hyviä arvauksia kuvauspaikoista, niin otan tietoja mielellään vastaan.Voit kommentoida suoraan tähän tai kirjoittaa sähköpostia osoitteeseen mikael.manninen(at)gmail.com

Kuuluiko vaellussiika Vantaanjoen historialliseen kalastoon?

Siian esiintyminen ja lisääntyminen Vantaanjoessa menneinä aikoina, mutta myös tulevaisuudessa, on kysymys joka on ehkä hieman yllättäenkin noussut Helsingin päättäjien asialistoille aivan hiljattain. Virtakutuinen vaellussiika on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi [1] ja sen nousumahdollisuuksien Vantaanjokeen katsotaan paranevan mikäli joen alimmassa koskessa, eli Vanhankaupunginkoskessa, sijaitseva pato avataan ja mahdollistetaan sen myötä myös heikompien kalojen nousu jokeen [2]. Helsingin kalastusalueen asiasta kaupunginhallitukselle viime huhtikuussa antamassa lausunnossa [3] kuitenkin esitettiin, että: "vaellussiiat eivät ole Vantaanjoen alkuperäisiä kaloja, niistä ei ole historiallisia merkintöjä." Yleisesti tiedossa olevia merkintöjä siioista ei toki olekaan, mutta asiakirjoja ja arkeologisia lähteitä tutkimalla tietoa alkaa löytyä.

Varhaisin löytämäni kirjallinen tieto siioista Vanhankaupunginkoskessa löytyy Helsingin kuninkaankartanon voudintileistä vuodelta 1554, joissa sijck mainitaan heti lohen/taimenen (lax) jälkeen kruununkalastamon merkittävimpänä saaliina. Siian merkityksestä 1500-luvun jokisuussa kertovat myös vanhan Helsingin kaivauksissa löytyneet siian luut [4, 5].

Ote Raaseporin läänin tilikirjasta vuodelta 1554, jossa näkyvät Helsinginkoskesta saadut saaliit. Kansallisarkisto, voudintilit.

Siioista Vanhankaupunginkoskessa löytyy tietoa myös länsihaaran padon rakentamista myöhemmiltä ajoilta: vuonna 1889 Helsingin kaupunginvaltuuston papereista (Helsingfors stadsfullmäktiges tryckta handlingar för 1889) selviää, että kalastus jokisuussa sekä Vanhankaupunginkosken suvannossa katsottiin tarpeelliseksi kieltää kosken alaosassa tapahtuvan siian kudun vuoksi: "...under sikens lektid eller från den 30 September till den 1 December allt fiske i Vanda ås mynning samt i Gammelstadsvikens inre bassäng varda förbjudna." Rauhoitus tuli ilmeisesti liian myöhään tai auttoi liian vähän, koska vuonna 1925 Finlands jakt- och fisketidskriftissä ilmestyneessä artikkelissa G. W. Boijer epäilee siian kadonneen koskesta kuorimattoman puutavaran uittamisen myötä 1800-luvun lopulla. 

Onkin ilmeistä, että Vanhankaupunginkoskessa 1800-luvun lopulla siika kuti nimenomaan kosken itähaarassa, kaikella todennäköisyydellä sen hidasvirtaisemmassa loppuosassa. Nykyisin siian kutu Vanhankaupunginkosken itähaaran loppuliu'ussa voisi kenties hyvinkin taas onnistua jos lajin kutualustalle asettamat edellytykset [6] alueella vain täyttyvät? Maanmittaushallituksen laserkeilausaineiston perusteella koskialue jatkuu loivana Kuninkaankartanonsaaren kärkeen asti.

Nuoli osoittaa itähaaran kosken päättymiskohdan. Maanmittauslaitoksen Korkeusmalli 2m, ruutu L4133D (5.3.2016)

Vaikka tässä mainitut lähteet eivät annakaan tietoa siian esiintymisestä ylempänä joessa, ei ole syytä epäillä, etteikö siika olisi päässyt vaeltamaan myös ylemmäs Vantaanjokeen vähintäänkin niinä aikoina, jolloin Vanhankaupunginkosken pudotuskorkeus oli vielä merkittävästi nykyistä pienempi. Havaintoja yksittäisten siikojen pääsystä sopivissa (ja ilmeisen harvinaisissa) olosuhteissa ylös kosken itähaaraa nykyisen kalatien ulkopuolelta on tiettävästi tehty parin viime vuosikymmenenkin aikana.


Viitteet

[1] Suomen uhanalaiset kalat, siian uhanalaisuus (Luke). http://www.rktl.fi/kala/tietoa_kalalajeista/suomen_uhanalaiset_kalat/siian_uhanalaisuus.html

[2] Liikuntalautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Vanhankaupunginkosken länsihaaran sulkevan padon purkamista. http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2014-012194/lilk-2015-4/

[3] Kaupunginhallituksen päätösesitys 11.5.2015. http://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2014-012194/khs-2015-18/

[4] Manninen, M. A. & Mannermaa, K. 2008. Helsingin Vanhankaupungin kalanluut - vuosien 1992, 1993 ja 1999 kaivausten kalanluiden alustava analyysi. Julkaisematon raportti.

[5] Mannermaa, K. 2016. Fish bones from the Old Town of Helsinki (Finland) sixteenth–seventeenth century. Environmental Archaeology: The Journal of Human Palaeoecology.
DOI:10.1179/1749631415Y.0000000012

[6] Vaellussiian kutu ja lisäänrtminen Intersik-hankkeen sivuilla. http://intersik.se/fi/sikfakta/reproduktion-och-lek/

1700-luvun kanavahanke Vantaanjoella

Erilaiset vesirakennus- ja vesistönmuokkaushankkeet alkoivat enenevissä määrin saada jalansijaa 1700-luvun Suomessa. Näihin kuuluivat niin järvenlaskut, koskien perkaukset kuin erilaiset kanavahankkeetkin. 

Tällainen oli suunnitelma navigoitavasta vesireitistä Hämeenlinnasta Helsingin Vanhankaupunginlahteen, jonka ongelmia mm. Hans Henric John kuvaili vuonna 1789 ilmestyneessä väitöskirjassaan [1]. Yläjuoksulla reitti Vanajavedestä Vantaanjokeen oli tarkoitus rakentaa joko Turkhaudan ja Riihimäen kautta tai vaihtoehtoisesti Loppijärven ja Kytäjärven kautta ohi Hyvinkään. Keskeiseksi ongelmaksi muodostuivat kuitenkin korkeuserot ja vedenjakaja, joiden halkominen onnistuessaan olisi vaatinut patoallasta ja jopa 48 sulkua.

Ote Hans Henric Johnin väitöskirjasta vuodelta 1789, missä kuvaillaan vaihtoehtoisia linjauksia kanavalle. 

Vaikka vesireitti jäikin vain suunnitelmaksi, ehdittiin myös Vanhankaupunginkosken ohittamista pohtia. Juuri tähän samaiseen suunnitelmaan liittynee alla oleva Otto Brinckin 1738 laatima kartta. Tässä luonnostelmassa ei aiottu mennä kosken tai saaren läpi, missä pudotuskorkeutta olisi lyhyelle matkalle tullut kuusi metriä, vaan reitti olisi kulkenut uutta uomaa pitkin (kartassa merkinnällä N:o 2) alkaen jokseenkin nykyisen vesilaitoksen kohdalta, jatkuen Kellomäen kiertäen Annalaan ja lopulta nykyisen ns. Vanhankaupunginojan uomaa noudatellen mereen.

Suunnitelmakartta kanavan rakentamiseksi Vanhankaupunginkosken ohi. Kansallsiarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto.

[1] Hans Henric John 1789. Undersökning, om Nyland och Tavastehus län: i anseende til dels, läge, vidd, climat, våhr-floder, sjöar och vatuleder, naturs förmåner och brister, näringar, folkrikhet, politie och cameral författningar. Första delen. med philosophiske facultetens bifall, under chemie professoren, plantage-directeuren i Finland, riddaren af Kgl. Wasa Orden, ledamoten af Kongl. Svenska Vetenskaps-Academien, Kejserlige Oeconomiske Societeten i Pettersburg, Lärdoms-Societerne i Upsala, Lund, Götheborg m. m. Herr Pehr Adrian Gadds inseende, utgifven ochh försvarad för lagerkrantsen af Hans Henric John Tavastlänninge. I Åbo Acad. öfre lärosal före m. den 23 Maji 1789.

Vanhankaupunginkosken padon rakenne

Vantaanjoen Vanhankaupunginkoski 1800-luvun lopulla. Helsingin kaupunginmuseo

Vanhankaupunginkosken padon rakensi Kontinental Vattenverks Aktiebolaget Neptun vuosina 1873–1874 eli muutama vuosi ennen vesilaitoksen käyttöönottoa vuonna 1876. Pato on kosken kävijöille tuttu, mutta siitä on yleensä näkyvissä korkeintaan harja ja meren puoleinen kiviseinä. Usein nämäkin ovat vesipatjan peitossa. Helsingin kaupunginarkiston kätköistä löytyvät kuitenkin padon piirustukset, jotka paljastavat padon alkuperäisen rakenteen. 

Pato ja vedenottokanavat ylhäältä ja edestä. Helsingin kaupunginarkisto/Vesilaitoksen piirustukset

Piirustuksissa sekä suodatinrakennukseen (pieni torni padon itäreunassa) että vesilaitokselta kohti kaupunkia kulkevat putket on piirretty kulkemaan padon takana vedenpinnan alapuolella. Kosken tänäkin päivänä ylittävät vesijohtosillat rakennettiin vasta myöhemmin 1800–1900-lukujen vaihteessa.

Vesilaitoksen padon profiileja. Helsingin kaupunginarksito/Vesilaitoksen piirustukset

Seuraavassa piirustuksessa (E-F) näkyy padon poikkileikkaus kivineen (viistoviivat) ja padon taakse tiivisteeksi laitettuine savineen (harmaa kasa padon takana). Koska pato on kaareva, on poikkileikkauksessa osasta kivistä esitetty niiden ulottuvuus myös padosta alavirtaan (pystyviivoitus). Mistään pikkukivistä ei ole kyse, vaan suurimmillan jopa yli neljä metriä (14 jalkaa) pitkistä paasista. Alimmassa piirroksessa (G-H) on puolestaan poikkileikkaus padon yläpuolelta turbiiniin ja myllyyn johtavista kanavista. 

Lisäys 2.3.2016:

Blogin lukija kyseli padon nykykunnosta ja koska alkuperäispiirustukset antavat asiasta kenties liian ruusuisen kuvan on syytä todeta, että pato ei enää ole yhtä hyvässä kunnossa kuin yllä olevissa piirustuksissa. Vedenpinnan ollessa niin alhaalla, että vesi ei virtaa padonharjan yli, on ilmeistä, että pienempiä ja suurempia vuotokohtia on padossa nykyään toistakymmentä. Vuonna 1878 Kaupunginhallituksen mietinnöissä padossa mainittiin olevan kaksi pientä vuotoa: ”...deri finnas endast två mindre läckor, hvilka, äfvensom en mindre läcka i damfästet, synemännen ansågo betydelselösa.” Pato on kuitenkin jatkuvan kulutuksen alaisena  ja vuonna 1939, eli 65 vuotta padon valmistumisesn jälkeen,  padon todettiin olevan hyvin huonossa kunnossa, ja sitä korjattiin injektoimalla ja laittamalla alkuperäisen savikakun tilalle betonikuori (ote Helsingin vesijohtolaitoksen toimintakertomuksesta vuodelta 1939 luettavissa mm. täältä).  Nykyilannetta selvitettiin vuonna 2010 alustavassa kuntoarviossa, jolloin todettiin perusteellisen kuntoarvion tarve (HSY 2015). Seuraava patoturvallisuuslain edellyttämä tarkastus tehdään vuonna 2017.