Kuuluiko lohi Vantaanjoen historialliseen lajistoon?

 

Lohi, ein Lachss eli ein Salm. Kuvitusta Conrad Gessnerin vuonna 1575 postuumisti ilmestyneeseen kalakirjaan Fischbuch. Kuva: Turun museokeskus/ Ville Mäkilä.

Vantaanjoen historiallisesta lajistosta puhuttaessa törmää väistämättä kysymykseen siitä, oliko Vantaanjoessa todella entisinä aikoina lohta (Salmo salar) vai oliko kyseessä kenties taimen (Salmo trutta), josta käytettiin nimitystä lohi. Kysymys esitetään usein, mutta harva pysähtyy miettimään mistä se kumpuaa. Miksi Vantaanjoessa ei olisi ollut lohta, kun ottaa huomioon, että jo varhaisimmissa jokea käsittelevissä asiakirjoissa puhutaan lohenkalastuksesta? Miksi historialliset lähteet liki 700 vuoden ajalta mainitsevat lohen [”salmonum”, ”lax”; 1–4], jos kerran lohia ei ollut?

Ajatuksen jäljet näyttäisivät johtavan Suomenlahden taimen- ja lohikantoja laajasti tutkineen Seppo Hurmeen teksteihin, ja erityisesti hänen alun perin vuonna 1952 Metsästys ja Kalastus -lehdessä julkaisemaansa artikkeliin Vantaanjoki taimenvetenä [5]. Tässä myöhemmin myös tutkielmana [6] julkaistussa tekstissä Hurme toteaa Vantaanjoesta seuraavasti:

”Varsinainen kiiltävä merilohi ei tiettävästi kuitenkaan ole koskaan siihen noussut vaan yksinomaan taimen, mutta näitä molempia kalalajejahan usein kutsutaan samalla nimellä.”

Hurme ei yksilöinyt mihin tietoihin hän lausunnollaan viittasi, mutta aikakauslehdessä esitetty väite jäi elämään ja toistui hänen myöhemmissä kirjoituksissaan. Sittemmin sen tueksi on esitetty ajatus, jonka mukaan ”Vantaanjoen virtaamat eivät keskiajallakaan riittäneet lohen nousulle.” [7]

Mutta kestävätkö nämä väitteet kriittistä tarkastelua historiallisten lähteiden, arkeologisen aineiston ja muiden lohijokien virtaamatietojen valossa?


Läheisten lohijokien virtaama verrattuna Vantaanjoen virtaamaan

Vantaanjokea lähimmät lohijoet, joissa alkuperäisiä lohikantoja tiedetään varmasti olleen vielä 1900-luvulla, ovat Karjaanjoki ja Paimionjoki. Hurmeen mukaan Karjaan- eli Mustionjoen suulla Åminneforsissa lohia kalastettiin vielä 1920-luvulla. [8] Paimionjoen lohia Hurme tutki 1960-luvulla, jolloin jokisuun kalastajat saivat vielä viitisensataa lohta vuosittain. Suurimman tunnetun Paimionjoen lohen sai kalastaja Väinö Vyyryläinen vuonna 1952 ja sillä oli painoa tasan 20 kilogrammaa [9].

Vuosina 1961–1970 oli näiden jokien keskivirtaama seuraavanlainen: Karjaanjoella Billnäsin mittausasemalla virtaama oli keskimäärin 22 m3/s (max. 106 m3/s) ja Paimionjoen alajuoksulla Juvankosken mittausasemalla virtaama oli keskimäärin 8 m3/s (max. 170 m3/s). Vantaanjoen virtaama Oulunkylän mittausasemalla oli samaan aikaan keskimäärin 17,3 m3/s (max. 317 m3/s) ja Vantaankosken Myllymäen mittausasemalla keskimäärin 12,8 m3/s (max. 228 m3/s). [10]

Liian pienellä virtaamalla ei siis voi perustella ajatusta, etteikö Vantaanjoessa olisi ollut aiemmin omaa lohikantaa. Mutta olisiko historiallisten lähteiden lohi voinut silti tarkoittaa Vantaanjokea koskevissa lähteissä yksinomaan taimenta?

Lohi ja taimen historiallisissa lähteissä

Ajatus, että historiallisissa lähteissä Vantaanjoen kohdalla mainittu ”lax” tarkoittaisi taimenta, perustuu luultavasti siihen, että Hurmeen kirjoittaessa artikkeliaan 1950-luvun alussa Vantaanjoessa oli taimenkanta, muttei lohikantaa, sekä siihen, että toisinaan taimenta todella on kutsuttu loheksi. Esimerkiksi vuonna 1772 paroni Berendt Otto Stackelberg kertoi Suomen kalastoon kuuluvan: 1) Salmo salar eli lax, hänen mukaansa suomeksi lohi tai merilohi, 2) Salmo eriox eli ruotsiksi ja suomeksi hänen mukaansa Grå Lax/Suomus Lohi tai Skinnlax/Nahka Lohi, 3) Salmo trutta eli ruotsiksi ja suomeksi Örlax/Harjus Lohi sekä 4) Salmo fario eli ruotsiksi ja suomeksi Laxöring/Lohen Litucka. [11] Lajinimet eivät siis olleet vakiintuneita vielä 1700-luvullakaan ja siten on periaatteessa mahdollista, että menneinä aikoina lohta ja taimenta ei Vanhankaupunginkosken suulla aina eroteltu omiksi lajeikseen.

Tapio Salminen on kuitenkin huomauttanut, että Porvoon läänin kymmenysluettelossa vuodelta 1548 lajien välille tehdään Helsinginkosken kohdalla ero, kun mainitaan ”spikilax” eli suolattu lohi sekä ”små öörlax” eli taimen. Lajit siis osattiin erottaa toisistaan. Yleensä 1500-luvun voudintileissä Helsinginkosken kohdalla lukee kuitenkin vain ”lax” eli lohi. [12]

 

Ote Porvoon läänin kymmenysluettelosta vuodelta 1548 (VA2669:23). 

Helsinginkosken saaliina mainitaan mm. ”små öörlax”. 

Kuten todettua, monet muutkin lähteet 1300-luvulta 1800-luvun lopulle saakka puhuvat Vantaanjoessa esiintyvästä lohesta. Lohi oli keskiajalta lähtien tärkeä kauppa-artikkeli ja verotuksen kohde. Siksi voidaankin kysyä kuinka todennäköistä ylipäätään olisi, että kautta linjan olisi puhuttu lohesta, jos lohta ei joessa todella olisi taimenen lisäksi ollut. Viimeistään 1300-luvulta lähtien jokeen ja sen kalastukseen kohdistunut kiinnostus puhuu tässäkin puolestaan. Suomenlahden rannoilla oli monia taimenjokia, mutta juuri Vantaanjoen suulle perustettiin 1500-luvulla kruunun kalastamo ja juuri Helsingin kaupungin sinettiin kuvattiin lohenpyrstö. Paikka ei valikoitunut sattumalta ja muualla Ruotsin valtakunnan alueella kruunun kalastamot perustettiin nimenomaan lohijokien alajuoksuille.

Lohi Vanhankaupungin arkeologisessa aineistossa

Jos ja kun kuninkaankartano, kalastamo ja kaupunki perustettiin lohijoen suulle, eikö lohen siinä tapauksessa luulisi olevan hyvin edustettuna alueella tehtyjen arkeologisten kaivausten aineistoissa? Kuninkaankartanonsaarella tehtiin kaivauksia 1900-luvun alussa, mutta raportteja, saati löytötietoja kalanluista, ei näistä kaivauksista ole jäänyt. Sen sijaan vuosina 1992, 1993 ja 1999 Vanhassakaupungissa tehdyiltä kaivauksilta kalanluita löytyy ja niiden joukossa on myös lohen luita. [13, 14] Luita ei ole paljoa, mutta kuten yleensäkin Suomessa, on orgaanisen aineksen säilyminen Vanhankaupungin löytökerroksissa ollut heikkoa. [15]

 

Vasemmalla luiden koon perusteella noin 12 kilogramman painoisen lohikalan (todennäköisesti lohen) leukaluu ja kaksi nikamaa sekä noin 3 kilogramman painoisen lohen (Salmo salar) pään luu Helsingin Vanhankaupungin kaivausten 1500–1600-lukujen kerrostumista (Helsingin kaupunginmuseo, valokuvat Mikael A. Manninen, luut eivät ole kuvassa oikeassa koossa suhteessa toisiinsa). Oikealla on Helsingin kaupungin lohenpyrstöllä varustettu sinetti vuodelta 1569 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto).

 

Vaikka lohia kaupunkiin olisi periaatteessa voitu tuoda muualtakin, ei sellainen selitys löydetyille luille vaikuta erityisen luontevalta – olihan Vantaanjoen suulla kalastamo, jonka tärkein saalis oli Tukholmaan kuninkaan hoviin laivattu lohi. Ja jos kerran sillä ei olisi ollut merkitystä oliko loheksi kutsuttu kala lohi vai taimen, miksi lohia olisi tuotu kaupunkiin muualta? Todennäköisempää on, että lohen luut ovat peräisin Vantaanjoen omista kaloista.

Milloin Vantaanjoen lohi katosi?

Vaikka lajeja yksilöiviä tietoja on Vantaanjokea koskevissa historiallisissa lähteissä vähän, löytyy eräs merkille pantava tieto Nya Pressen -lehdestä lokakuun seitsemännen päivän numerosta vuodelta 1888. Lehdessä kerrotaan Vanhankaupunginkosken padon alapuolella verkoilla kieltoaikana tapahtuneesta kalastuksesta, jossa saaliiksi saatuja lohia ja taimenia (”lax och forell”) on tarjottu ostettaviksi Helsingissä. Lopuksi vielä todetaan, että vielä jäljellä olevaa pientä lohikantaa olisi syytä suojella:

Nya Pressen 7.10.1888 mainitsee sekä lohia että taimenia saadun 

vesilaitoksen padon alapuolelta Vanhankaupunginkoskesta.

Oliko siis vielä 1880-luvulla jäljellä Vantaanjoen lohia, joille lopullinen kuolinisku oli Vanhankaupunginkosken itähaaran ajoittainen patoaminen ja kuivuminen 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä? Vai lisääntyivätkö lohet tuolloin kenties kosken itähaaran kivikoissa, jotka poistettiin perkaus- ja louhintatöissä 1800–1900-lukujen vaihteessa? Tarkkaa vastausta tähän tuskin koskaan saamme tietää. Sinänsä pienen lohikannan säilyminen aina 1800-luvun lopulle ei olisi ollut mitenkään ihmeellistä. Edellä mainitun Paimionjoen lohikannankin tutkijat ”löysivät” vasta sotien jälkeen 1900-luvun puolivälissä, vain joitakin vuosikymmeniä ennen kuin se joen patoamisen myötä lopullisesti katosi.

Lopuksi

On olemassa varsin hyvät perusteet todeta, että lohi esiintyi jo varhain Vantaanjoessa taimenen ohella. Myös kaikki perustelut, joiden mukaan lohi ei olisi voinut joessa esiintyä, on helposti kumottavissa. Vantaanjoen virtaama ei ole lohelle liian pieni. Historialliset lähteet 700 vuoden ajalta mainitsevat Vantaanjoen lohen, ja toisinaan myös taimenen lohen ohella. Helsingin Vanhankaupungin arkeologisissa kaivauksissa löytyneet lohen luut tukevat nekin historiantutkijoiden käsitystä, jonka mukaan Vantaa oli lohijoki ja kruunun kalastamo perustettiin jokisuuhun nimenomaan lohenpyyntiä varten.

Sen sijaan epäily, että kaikki historiallisissa lähteissä mainittu lohi olisi Vantaanjoen kohdalla ollut taimenta, on ensi kerran esitetty tiettävästi vasta 1950-luvulla sen tarkemmin väitettä perustelematta. Todistustaakka jääkin sille, joka haluaa osoittaa, että lohta ei Vantaanjoessa ole ollut. Onhan lohi kotiutusistutusten myötä lisääntynyt Vantaanjoessa 2000-luvullakin, vaikka toistaiseksi taimenta heikommalla menestyksellä.



Kiitokset

Tämän kirjoituksen tietojen keräämisessä ovat keskeisessä roolissa olleet Aki Janatuinen (erityisesti Hurmeen kirjoitusten ja jokien virtaamiin liittyvien tietojen osalta) sekä Kristiina Mannermaa, Leena Hiltula ja Markku Heikkinen (Vanhankaupungin lohenluiden tutkimisessa). Mikko Saikku, Kari Stenholm, Teemu Mökkönen, Tapio Salminen, Markus Penttinen, Juha Salonen ja Esa Lehtinen osallistuivat lisäksi aiheesta käytyihin keskusteluihin vuosina 2007 ja 2011.

 

 

 

Viitteet

[1] Scarin, A. & Forsius, H. 1755. De Helsingforsia. Turku.

 

[2] Grotenfelt, K. 1887. Suomen kaupasta ja kaupungeista ensimmäisten Vaasa-kuninkaitten aikana. Helsinki.

 

[3] Nordmann, P. 1905. Bidrag till Helsingfors stads historia. Helsingfors.

 

[4] Salminen, T. 2013. Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika. Otava. Helsinki.

 

[5] Hurme, S. 1952. Vantaanjoki taimenvetenä. Metsästys ja kalastus 5/1952.

 

[6] Hurme, S. 1962. Valittuja tutkielmia vuosilta 1950–61. Maataloushallituksen kalataloudellinen tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja N:o 19. Helsinki.

 

[7] Kilpinen, K. 2007. Lohi oli osa Pohjois-Euroopan valtapolitiikkaa jo keskiajalla. Suomen Kalastuslehti 7/2007.

 

[8] Hurme, S. 1970. Lohi ja taimen Suomenlahden alueella. Maataloushallituksen kalataloudellinen tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja N:o 37. Helsinki.

 

[9] Hurme, S. 1967. Lounais-Suomen lohi- ja taimenjoet. Suomen kalatalous 29. Helsinki.

 

[10] Hyvärinen, V. & Gürer, I. 1976. Virtaama-aineiston tilastoanalyysi. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 15. Vesihallitus, Helsinki.

 

[11] Stackelberg, B. O. 1772. Tal, hållit af General-Lieutenanten och Commendeuren af Kgl. Maj:ts Swärds-Ordens Stora Kors, Herr. Baron Berendt Otto Stackelberg, för hela Officers Corpsen af Kongl. Åbo Läns Regenebte, mid Dess sammantråde at hålla Regements-möte, I Åbo Stad, den 15 October 1772. Tidningar Utgifne Af et Sällskap I Åbo, N:o 46.

 

[12] Salminen, T. 2011. Fishing with the monks – Padise Abbey and the River Vantaanjoki from 1351 to 1429. Teoksessa: Poutanen, M. (ed.) Colonists on the shores of the Gulf of Finland. Medieval settlement in the coastal regions of Estonia and Finland. Vantaa City Museum publications no 22. Vantaan kaupunginmuseo.

 

[13] Manninen, M. A. & Mannermaa, K. 2008. Helsingin Vanhankaupungin lohikalanluut

– vuosien 1992, 1993 ja 1999 kaivausten kalanluiden alustava analyysi. Julkaisematon raportti.

 

[14] Mannermaa, K. 2016. Fish bones from the Old Town of Helsinki (Finland) sixteenth–seventeenth century. Environmental Archaeology: The Journal of Human Palaeoecology 21(4).

 

[15] Mellanen, J. 2011. Kaikuja kerroksista. Ajoittavaan aineistoon kohdistuvat menetelmät Helsingin Vanhankaupungin tasokaivausmenetelmällä tutkitun kaivausalueen vertikaalistratigrafiaa hahmotettaessa. Julkaisematon Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Onko päättäjiä todella johdettu harhaan? Faktantarkistusta Vanhakaupunginkoskesta

 

Hans Hanssonin 1646-1648 laatima Helsingin kartta. Museovirasto CC BY 4.0

Pro Vanhakaupunki -yhdistys julkaisi hiljattain blogikirjoituksen (PVG 2023), jossa yhdistys kommentoi Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Sami Kuuselan Vanhankaupunginkoskea käsittelevää blogikirjoitusta (Kuusela 2022) ja omien sanojensa mukaan käy läpi ”tekstin pahimpia asiavirheitä”.

Kun luin tekstin läpi, kävi kuitenkin selväksi, että yhdistyksen oma blogikirjoitus ei kestäisi aiheeseen perehtyneen faktantarkistusta. Koska molemmat edellä mainitut blogikirjoitukset ovat aiheiltaan lähellä oman blogini aiheita, ja olen perehtynyt kosken historiaan, koskesta käytyyn keskusteluun ja siitä tehtyyn tutkimukseen jo kohta kymmenen vuoden ajan, käyn tässä läpi Pro Vanhankaupunki -yhdistyksen Kuuselan blogista poimimat ”väitteet” samassa järjestyksessä kuin he blogissaan, ja kommentoin kohta kohdalta yhdistyksen omissa korjauksissa ja kommenteissa olevia pahimpia virheitä. Koska yhdistyksen blogia korjataan editointimerkintöjen perusteella lähes päivittäin, korostettakoon vielä, että kommenttini kohdistuvat tekstin 23.3.2023 päivättyyn versioon.

 
1. “Pato voidaan poistaa ainakin osittain, eikä tässä operaatiossa katoa näkemykseni mukaan liikaa muistoja vanhasta Helsingistä.”

Ensimmäisessä kohdassa Pro Vanhakaupunki lähinnä esittää vain tästä Kuuselan näkemyksestä eriävän näkemyksen. Lisäksi he viittaavat yli vuosi kritisoimansa kirjoituksen jälkeen ilmestyneeseen Sitowisen (2023) raporttiin, jossa todetaan, ettei osittainen purkaminen ole mahdollista. Se, että jälkeenpäin on tullut lisätietoa, tarkoittaa tässä tapauksessa lähinnä sitä, että Tikkurilankosken padon nykytilan kaltaisen osittain purkamisen mahdollisuus on Vanhankaupunginkoskella poissuljettu. Muihin rakenteisiin kuin itse patoseinämään ei Vanhankaupunginkoskellakaan tarvitse kajota.

 

2. “Onneksi veden pinnan lasku voidaan estää helposti pohjapadolla, eli padon yläpuolelle rakennettavalla piilossa pysyvällä padolla, joka ei haittaa kaloja, mutta pitää veden riittävällä korkeudella.”

Toista esille nostamaansa kohtaa Pro Vanhakaupunki kutsuu ”keskeiseksi vääräksi väittämäksi” ja on sitä mieltä, että ”Heikoimmin uivat kalat eivät pääsisi näiden uusien esteiden yli sen paremmin kuin itäkoskessakaan.” Nämä yhdistyksen väitteet perustuvat selkeästi väärinymmärrykseen. Vastaavien pohjapatojen rakentaminen virtavesikohteissa on arkipäivää juuri kalankulun turvaamiseksi, ja ne ovat mm. ympäristöhallinon suositusten mukaisia (ympäristö.fi 2020). Tämä on myös syy sille, että niitä Sitowisen padon purkamista koskevassa esiselvityksessä suositellaan. Myöskään Pro Vanhankaupungin väite, että pohjakynnys ”edellyttäisi sillan rakenteiden ja joen alajuoksun uudelleenrakentamista” ei löydä tukea em. selvityksestä.

3. “Uusi tieto hälventää museopadon purkamisesta aiheutuvia huolia, mutta myös padon puolustajien näkemyksiä tulee kuunnella kunnioituksella.”

Pro Vanhakaupunki toteaa, että ”Ei ole mitään sellaista selvitysten jälkeistä “uutta tietoa”, joka olisi muuttanut tilannetta, niin että Sitowisen (2023) raporttia olisi tarvittu.” Tämä väite perustunee kehäpäätelmään, että uutta tietoa ei ole, koska yhdistys on omassa tekstissään pyrkinyt osoittamaan, ettei uutta tietoa ole. Samassa yhteydessä tekstissä kuitenkin todetaan, että ”Eikö uusi tieto enemmänkin puolla putouksen säilyttämistä?” Eli uutta tietoa yhdistyksenkin mielestä kuitenkin on. Pro Vanhankaupungin kritisoimassa Kuuselan blogissa tätä uutta tietoa on puolestaan pyritty tuomaan esiin.

4. “Pelkkä kosken itähaaran kunnostus on operaationa suhteettoman kallis suhteutettuna sillä saavutettaviin hyötyihin, varsinkin kun pato on huonossa kunnossa ja se on korjattava lähivuosina.“

Pro Vanhakaupunki katsoo, että ”Pato on Helsingin kaupungin viimeisimmän tarkastuksen mukaan kunnossa, eikä se vaadi toimenpiteitä” ja viittaa vuoden 2022 vuositarkastuksesta HSY:lta saamaansa tietoon. Se mitä unohdetaan mainita, on, että padolla tehtävissä vuositarkastuksissa padolla vain käydään ja katsotaan silmämääräisesti, onko vedenpinnan yläpuolisissa osissa mikään muuttunut sitten edellisen vuoden.

Onkin painotettava, että edellinen kerta kun pato on otettu esiin myös ylävirran puolelta ja padon kuntoa on tarkasteltu kokonaisuudessaan, oli vuonna 1939 (Vesilaitos 1940). Tällöin kosken läntinen haara tyhjennettiin, rakennettiin kosken niskalle paikalla edelleen näkyvä neulapato varapadoksi ja todettiin vanhan kivipadon olevan huonossa kunnossa: ”Samalla aikaa kun varapatoa rakennettiin, korjattiin myös vanha ja hyvin huonossa kunnossa ollut kivipato injektoimalla ja varustamalla se vedenpuolella tiiviillä betonikuorella.” Tätä betonikuorta ei ole sitten vuoden 1939 uusittu eikä muitakaan korjauksia ole tehty. Patoa alajuoksun puolelta katsoessa näkyvä kivien välistä vuotava vesi osoittaa, että yli 80 vuotta sitten tehdystä betonikuoresta ei ole paljoa jäljellä. Samassa yhteydessä Pro Vanhakaupunki esittää, että ”Padon purkaminen tarkoittaa itähaaran menettämistä nousuväylänä”. Tämä on väärä väite, joka sivuuttaa kokonaan sen mitä Sitowisen tuoreessa selvityksessä suositelluissa skenaarioissa 3 ja 4 kerrotaan pohjakynnysten vaikutuksesta itähaaraan (Sitowise 2023).

5. “Kun asia esiteltiin meille lautakunnan jäsenille, annettiin taustamateriaaliksi vuonna 2016 tehty selvitys padon purkamisen oikeudellisista edellytyksistä. Selvityksessä listattiin monta padon purkamisesta aiheutuvaa vaaraa, mutta onneksi lähes kaikki raportin esittelemät riskit on kumottu myöhemmissä selvityksissä ja tutkimuksissa.”

 

Pro Vanhankaupunki vetoaa professori Kai Kokon sähköpostiviestiin, ja siitä irrotettuun ja yhdistyksen itse kehystämään virkkeen osaan: ”Helsingin yliopiston ympäristöoikeuden professori Kai Kokon mukaan tämän oikeudellisen selvityksen jälkeen ei ole tullut esille “sellaisia faktoja, jotka kumoaisivat aiemman oikeudellisen arvion asiassa”. Koska lause on irrotettu yhteydestään, on sen merkitystä vaikea arvioida. YLE:n haastattelussa Kokko on kuitenkin avannut näkemyksiään laajemmin (Marttinen 2022). Haastattelun lopuksi hän suosittelee uutta oikeudellista tarkastelua: ”Oma suositukseni on, että nyt patoon liittyen tehdään osallistava vaikutusten arviointi, jossa tarkastellaan kolmea hankevaihtoehtoa. Nollavaihto, eli ei tehdä mitään. Ykkösvaihtoehto, eli itähaaran muutoksen toteuttaminen. Ja kakkosvaihtoehto eli padon purkaminen. Näiden uusien tietojen valossa voidaan sitten tarkastella jälleen oikeudellisesti, mikä vaihtoehdoista on mahdollinen ja onko purkamiselle edellytyksiä.”

6. “Jos Vanhankaupunginkosken pato puretaan holtittomasti vaikkapa räjäyttämällä, operaatiosta kärsivät sekä historialliset rakennukset että herkkä jokiluonto. Siksi virran vapauttaminen tulee tehdä tarkasti suunnitellen, etteivät uhkakuvat toteudu.”

Pro Vanhakaupunki toteaa, että ”Kukaan ei ole missään vaiheessa ehdottanut virran suunnittelematonta vapauttamista saati padon räjäyttämistä holtittomasti!” Vaikka räjäyttämistäkin on somekeskusteluissa esitetty, on sellaisen vahingollisuudesta helppo olla yhtä mieltä sekä Sami Kuuselan että Pro Vanhankaupungin kanssa.

7. “Padon purkamisesta on väännetty Helsingissä vuosikausia.”

Tästäkin Pro Vanhakaupunki on samaa mieltä. Sen sijaan on vaikea ymmärtää miksi yhdistys heti perään esittää, että asiaa ei pitäisi selvittää perinpohjaisesti ennen päätöksentekoa. Toistaiseksi jokainen padon purkamisen tiimoilta teetetty selvitys on antanut vastauksia eri kysymyksiin ja käyttänyt erilaisia kysymyksenasetteluja. Näin vaikutuksiltaan merkittävässä hankkeessa asiat on selvitettävä perinpohjin.

 

8. “Virkakunta on aiemmin vastustanut padon purkamista, koska rakennelma on suojeltu historiallisesti.”

Pro Vanhakaupunki toteaa, että vastustus ei ole johtunut yksin tästä, vaan että ”Virkakunta on neutraali ja toimii virkavastuulla kuten luottamushenkilötkin. Kyse on ollut harkitsevasta asiantuntijatyöstä, joka pohjaa tietoon”. Herääkin kysymys miksi yhdistys siinä tapauksessa vastustaa padon purkamista, kun virkakunta (Kymp 2023) sitä nyt kaupunkiympäristölautakunnalle 28.2.2023 kokoukseen valmistelemassaan päätösehdotuksessa esitti?

9. “Jos padosta päästään, ekosysteemi palautuu lähemmäs luonnontilaa, kalojen nousu Vantaanjokeen helpottuu ja maisemasta tulee entistä hienompi. Mutta päätöksen on perustuttava tuoreeseen tietoon. Nyt kaikki kiukuttelevat somessa ja pelkään, että hanke kaatuu huutoon.”

 

Pro Vanhakaupunki vetoaa Helsingin Laajalahtea ja Vanhakaupunginlahtea käsittelevään artikkeliin, jossa erheellisesti kirjoitetaan ”Vantaanjoen pääuomassa ei ole nousuesteitä ja se on mahdollisesti Suomenlahden tuottoisin meritaimenjoki. Vimpakin, tuo särkikaloihin kuuluva vaelluskala, lisääntyy Vantaanjoessa.” Se pitää paikkansa, että Vantaanjoki on tällä hetkellä kenties Suomenlahden tuottoisin meritaimenjoki, mutta selitys tähän on yksinkertaisesti se, että Suomenlahden meritaimenjoet ovat kauttaaltaan niin heikossa kunnossa. Jos asiaa tarkastellaan itse aihetta, eli Vantaanjoen patoja ja kalastoa, käsittelevistä lähteistä (esim. VHSVY 2020 ja Pohjola 2010), muuttuukin kuva Pro Vanhankaupungin antamasta päinvastaiseksi:

” Myöskään vaellussiika (Coregonus lavaretus) ei kykene nousemaan nykyisellään Vantaanjokeen itähaaran kautta. Vantaanjoen päähaaran muut merkittävät nousuesteet on purettu tai ohitettu kalateiden avulla 1990 ja 2000-lukujen aikana. Päähaaran jäljellä olevista patorakenteista Vantaankosken padon arvellaan hidastavan tai ajoittain jopa estävän kalojen nousua (Janatuinen 2012). Vesistöalueen jäljellä olevat muut vaellusesteet sijaitsevat pääasiassa sen suurimmassa sivuhaarassa Keravanjoessa, jossa sijaitsee yhteensä viisi kalojen vaellukseen vaikuttavaa patoa.” (VHVSY 2020)

"Ruutinkoskelta tulos oli 3 merkittyä vimpaa ja Kirkonkylänkoskesta 13 merkittyä vimpaa. Merkattujen kalojen lisäksi saaliiksi saatiin kaikkien suureksi yllätykseksi myös merkkaamattomia vimpoja, jotka mitä ilmeisimmin olivat päässeet omin avuin koskesta ylös " (Pohjola 2010)

10. “Uhkakuvat kuitenkin elävät internet-keskusteluissa ja yritän nyt vastata tärkeimpiin huoliin, jotka kaupunkilaisia pelottavat. “Joen pinta laskee metritolkulla eikä Pikkukoskessa pääse enää uimaan.”

Pro Vanhakaupunki vastaa tähän vetoamalla Sitowisen (2023) selvityksen niihin joenpintaa laskeviin skenaarioihin, jotka on juuri samojen uhkakuvien takia päätöksenteossa jo sivuutettu (Kymp 2023).

11. “Vuoden 2016 selvityksessä juuri pohjaan kertyneen maa-aineksen mahdollinen myrkyllisyys oli tärkein luonnonsuojeluun liittyvä argumentti. Selvityksessä todettiin, että “sedimentit saattavat sisältää haitallisia aineita, jotka voivat heikentää veden laatua ja siten alueen suojeluarvoja”. Tämä huoli on todettu turhaksi viime aikojen tutkimuksissa. Merkittäviä myrkkymääriä ei pohjasta löydy. Pato kannattaa purkaa hallitusti ja niin, etteivät sedimentit sotke suvantoa ja alkuvaiheessa syntyvä muutosshokki luonnolle on mahdollisimman pieni.” 

 

Pro Vanhakaupunki on tästä eri mieltä. Yhdistyksen mukaan ”pohjassa velloo keskimäärin yli metri sedimenttejä” ja alueelta löytyy ”myrkkyjä”. Alueen sedimenttejä progradussaan tutkinut Anna Edasi (2020:83) toteaa työssään:  

 
“Analyysit osoittavat myös, kuinka pohjasedimenttiä on selvästi kasaantunut pienelle alueelle joen haarakohdan tuntumaan. Viikintien eteläpuolella ei ollut sedimentaatiota. Kuninkaankartanonsaarelta pohjoiseen päin mentäessä sedimentin syvyys vähenee ja myös raskasmetallipitoisuudet laskevat. Alue, jolla tutkimuksessa havaittiin kohonneita pilaantuneen maan metallien arvoja, on siis suhteellisen pieni. Vanhankaupungin patoaltaan pohjasedimenttien raskasmetallipitoisuudet eivät myöskään ole korkeita verrattuna muualta Helsingistä tutkittuihin pohjasedimenttien pitoisuuksiin.”

Edasi et al. (2019) puolestaan toteavat samasta tutkimuksesta kirjoittamassaan tieteellisessä abstraktissa, että ”Typically the metal concentration are low, however, some elevated concentrations were found. None of the samples exceeded the upper guidline.”

Pro Vanhakaupunki on tulkinnut tutkimuksen tulokset kuitenkin niin, että: “Sedimentin paksuus oli keskimäärin 133 cm ja raskasmetallien raja-arvot ylittyivät eniten Kuninkaankartanonsaaren pohjoispuolella. (Edasi. 4, 83–84.) Eli juuri siinä minne toimenpiteet kohdistuisivat.” Progradussa ei kuitenkaan anneta sedimentin keskimääräistä paksuutta, vaan sen on Pro Vanhakaupunki laskenut työssä mainituista seitsemän sedimenttisarjan vaihteluvälistä 70-196 cm. Lienee useimmille itsestään selvää, että vaihteluvälistä ei voi laskea keskimääristä sedimentin paksuutta. Todellisuudessa näytekairauksia tehtiin yhteensä 14 ja niistä seitsemässä sedimenttiä ei ollut lainkaan. Mainittu vaihteluvälikin toteutuu ainoastaan paikassa, jossa ”pohjasedimenttiä on selvästi kasaantunut pienelle alueelle joen haarakohdan tuntumaan”. Toimenpidealueella keskimäärin 133 cm paksuna vellova sedimenttipatja on siis yhdistyksen oma kehitelmä.

 

12. “Vuollejokisimpukka aiotaan joka tapauksessa siirtää turvaan mahdollisen itähaaran kunnostamisen yhteydessä, joten simpukan suojelu ei ole peruste padon säilyttämiselle. Saukon elinolosuhteiden on arvioitu paranevan, jos pato puretaan ja joki ennallistetaan.”

 

Pro Vanhakaupunki kiistää tämänkin, toteamalla, että ”Itähaaran simpukat oli tarkoitus siirtää hieman ylemmäksi jokeen, mutta juuri sille alueelle kohdentuisi Sitowisen ehdotuksessa (skenaario 4) toimia.” Tätä argumenttia on vaikea ymmärtää, koska simpukat tällaisissa töissä siirretään aina tilanteen mukaan turvalliseen paikkaan, ei koskaan siihen missä tehdään toimenpiteitä. Vantaanjoessa sopivia paikkoja on lähes koko uoman matkalta.

13. “Kaloille joen vapauttamisesta on valtavasti hyötyä. Jos purkaminen toteutetaan hallitusti ja hyvin suunnitellen, aukeaa kaikille kalalajeille mahdollisuus nousta Vantaanjokeen. Mikäli päädytään pelkkään itähaaran mylläämiseen, mikä on nyt

tapahtumassa, toimenpide on vaarallinen kaloille, eikä laajan näkemyksen mukaan hyödytä useita kalalajeja, joille joki tulee olemaan muokattunakin liian jyrkkä noustavaksi.”

Pro Vanhakaupunki toteaa, että ”Skenaario 3:ssa esitetty uusi keinotekoinen koski olisi itähaaraa lyhyempi ja jyrkempi, ja siten vaarallisempi kaloille kuin kunnostettu itähaara. On myös huomattava, että pato siirtää kalojen nousuun tarvittavan vesimassan itähaaraan.” Tässä on ajatusharha, jonka mukaan Vanhankaupunginkosken itä- ja länsihaaran kunnostaminen olisivat toisilleen vaihtoehtoisia. Näin ei ole, vaan molemmat haarat tulevat toimimaan padon purkamisen jälkeen kalojen nousuväylinä. Niitä vain käyttävät eri lajit. Kuten kalabiologi, erityistutkija Markku Kaukoranta toteaa YLE:n haastattelussa (Marttinen 2022):

”Kun pato poistetaan, vapautuu sen paikalla sijainnut luonnollinen koski, jota pitkin etenkin voimakkaammat kalat ovat nousseet kutualueilleen ennen länsihaaran sulkemista. Lohella, taimenella ja monilla muillakin kaloilla on taipumus pyrkiä ja nousta voimakkainta virtaa pitkin.

   Nykyisinkin, jos vettä on tarpeeksi, houkuttelee padon yli tuleva virtaus taimenia ja lohia turhaan yrittämään nousua länsihaaran kautta. Purkamisen lisäksi on mahdollista suunnitella ja muokata elvytettävä koski kalojen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.”

14. “Kalastajia ei voi kuitenkaan syyttää luonnonsuojelusta, vaikka sillä heidän harrastusmahdollisuuksiaan parannetaankin.”

Tässä Pro Vanhakaupunki päätyy syystä tai toisesta kommentoimaan pyydä-ja-päästä kalastusta. Tämä olisi kokonaan erillinen keskustelu. Sen sijaan toteamusta ”Usein myös väitetään että tämä kuuden metrin putous vahingoittaa kaloja jotka kulkeutuvat sen yli, kuitenkin tiedetään että Niagara Fallsista pudonneista kaloista yli 90 % selviää. Niagara on 51 metriä korkea (Hill).” on syytä kommentoida. Kahta täysin erilaista paikkaa ei voi verrata toisiinsa. Paljon riippuu siitä putoavatko kalat esimerkiksi kivikkoon vai veteen.

Tämän toteaa myös Pro Vanhakaupunki yhdistyksen siteeraama Hill: ”It depends on the waterfall. Fish bodies are streamlined and relatively light so a long fall into water isn’t usually a problem. Niagara River expert, Wes Hill, estimates that 90 per cent of fish survive the drop over Niagara Falls. But a waterfall that cascades over rocks, such as Yosemite Falls, will be fatal to all but the smallest fish.” (Gupta 2019).

15. “Hyvä esimerkki projektista, jossa historialliset arvot huomioitiin, on Vantaan Tikkurilankosken vastikään valmistunut padon purkaminen, jossa vanhaa patoa säilytettiin, mutta virta vapautettiin.”

Esimerkki on Pro Vanhakaupunki ry:n mielestä ”väärä rinnastus”, koska Tikkurilankosken pato oli erilainen. Tällä hetkellä ovat pitkällä myös prosessit Keravanjoen Kirkonkylänkosken ja Vantaanjoen Vantaankosken patojen osittaiseksi avaamiseksi sekä Keravanjoen Haarajoen padon purkamiseksi. Viimeksi mainittuun hankkeeseen helsinkiläinen koululuokka lahjoitti 15000 euroa Haluatko miljonääriksi -ohjelmasta voittamiaan rahoja (Kivinen 2019). Nämäkin padot ovat erilaisia kuin Vanhankaupunginkosken pato, mutta on vaikea nähdä miten vertaaminen saman vesistön muiden patojen onnistuneisiin purkuhankkeisiin ei olisi oikeutettua.

16. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden patoturvallisuusselvityksessä vuonna 2010 todetaan, että pato on erittäin heikossa kunnossa ja sen kivet pysyvät paikoillaan “vain niiden painon ja niiden välissä toimivan hammastuksen ja kitkan avulla”. Patoa vaadittiin kunnostettavaksi välittömästi, mutta mitään ei ole tapahtunut. Olisi luonnon kannalta järkevintä ja mahdollisesti myös taloudellisesti edullisinta purkaa pato joko kokonaan tai osittain eikä muokata itähaaraa ja tämän lisäksi kunnostaa vaarallista patoa.

Pro Vanhakaupunki palaa aiheeseen, jota kommentoin jo kohdassa 4. Siinä kirjoittamani pätee tässäkin: Padon kuntoa ei ole vuoden 1939 jälkeen tarkastettu kuin pintapuolisesti. Sama koskee yhdistyksen mainitsemaa vuoden 2022 patoturvallisuustarkastusta.
 
17. “Vanhankaupunginkosken pato ole tuottanut energiaa enää viime aikoina lainkaan, eikä pienillä vesivoimaloilla ole merkitystä energiantuotannossa.”

Pro Vanhakaupunki -yhdistyksen mukaan ”Purkuaktivistit painostivat Heleniä sulkemaan vesivoimalan generaattorin 2019 vaikka pato voisi tuottaa edelleen päästötöntä energiaa. Nykyisen generaattorin teho on vain 1 MW”. Helen itse kuitenkin totesi lopettamistiedotteessaan (Helen 2019), että ”Museovoimalalla ei ole energian tuotannon kannalta valtakunnallista merkitystä, mutta sillä ja erityisesti Vanhankaupunginkosken padolla on haitallisia vaikutuksia joen ekosysteemiin ja vaelluskalakantoihin.” ja, että ”Vanhankaupunginkosken vesivoimalan tuotantoteho on 0,25 MW.” Todettakoon, että kyseiset 250 kW riittävät juuri ja juuri keskimäärisen yksiön kuukauden sähkönkulutuksen kattamiseen.*

* Korjaus 29.3.2023: Huomioni kiinnitettiin siihen, että 0,25MW on tosiaankin teho eikä vuosituotto. Vuosituottoa Helen ei ilmoita ja sitä on tässä tapauksessa tehon perusteella vaikea täsmällisesti tietää, koska ei ole tiedossa millä teholla voimala pyöri niinä päivinä kuin sitä vuoden kuluessa ylipäätään voitiin käyttää. Helenin mukaan vuonna 2019 voimala tuotti sähköä kolmena päivänä. Jos laskettaisiin teoreettinen maksimituotanto noille kolmelle päivälle, niin tuotettu sähkö olisi riittänyt jopa kolmen yksiön tarpeisiin. Joka tapauksessa, ja kuten Helen itsekin toteaa, voimalalla ei ollut sähköntuotannon kannalta merkitystä.

18. “Vuoden 2016 jälkeen yleinen mielipide on kääntynyt jokien ennallistamisen puolelle. Joet halutaan vapauttaa ja Vanhankaupunginkosken museopato on pahin este vaelluskaloille Vantaanjoessa eikä ilman padon purkamista hauras ja uhanalainen jokiluonto pääse palautumaan luonnontilaan. Patoja puretaan tällä hetkellä noin kolmessakymmenessä kohteessa valtionrahoituksen turvin. Esimerkiksi Hiitolanjoella Etelä-Karjalassa, Virtaankoskella Sysmässä ja Kuusinkinjoell Kuusamossa. Projektit saavat rahoitusta maa- ja metsätalousministeriön NOUSU-ohjelmasta ja myös hallitusohjelmaan on kirjattu kalojen vaellusesteide purkaminen.”

Pro Vanhakaupunki -yhdistyksen mielestä ”Kuuselan teesit jokien ennallistamisen vastatuulesta ovat täyttä harhaanjohtamista. Kukaan ei ole vastustanut jokien ennallistamista yleensä. Vanhankaupunginkosken yhteydessä on pyritty suojelemaan varhaista kaupunkimiljöötä.” Epäselväksi jää mikä yhdistyksen mielestä on harhaanjohtamista ja ketä yritetään johtaa harhaan. Yhdistyksen halu suojella Vanhankaupunginkosken patoa ei millään muotoa tee tyhjäksi sitä, että yleinen mielipide on jokien ennallistamisen puolella.

19. “Helsinkiläiset haluavat vapauttaa kosken. Patoa puolustaa ilmeisesti vain muutama prosentti kaupunkilaisista. Helsingin Uutisten kyselyssä vuonna 2019 peräti 92 prosenttia vastaajista kannatti purkamista, ja vaikka verkkokyselyssä tulokset voivat vääristyä, on selvää, että meillä päättäjillä on velvollisuus kuunnella kaupunkilaisia ja käynnistää kunnollinen selvitys padon purkamisesta.” “Otin asian hoitaakseni.”

Pro Vanhakaupunki toteaa kommentissaan saman kuin Kuuselakin eli että verkkokyselyt eivät yksistään ole luotettavia. Paljon merkittävämpää on, että kaupunkilaisten vaaleilla valitsemat edustajat kannattivat padon purkamisesta tehtävää selvitystä sekä kaupunkiympäristölautakunnassa että kaupunginvaltuustossa.

 

20. “Ehdotan, että padon purkamisesta käynnistetään heti ihan oikea selvitys ja itähaaran kunnostuksessa otetaan aikalisä. Selvityksen lähtökohtana tulee olla Vanhankaupunginkosken museopadon purkaminen ja joen ennallistaminen luonnontilaan.”

Pro Vanhakaupunki vetoaa lopuksi siihen, että aiemmatkin selvitykset ovat olleet “ihan oikeita”. On vaikea sanoa mitä yhdistys tällä tarkoittaa, mutta selvää on, että aiemmissa selvityksissä ei ole varsinaisesti selvitetty purkamisen vaihtoehtoja, vaan muita asioita. Yhdistys myös esittää, että padossa kyse on ”toiminnallisesta rakenteesta, joka tuottaa HSY:n veden varmuusvesivaraston”. Tämä viimeisin väite ei pidä paikkaansa. HSY on jo vuonna 2015 lausunnossaan kaupunginvaltuustolle todennut, että kivipato ei ole heille välttämätön. Saman HSY totesi myös Helsingin Uutisille (Paastela 2022) viime vuonna: ”HSY:stä puolestaan täsmennetään HU:lle, että "hyviä ratkaisuja on varmasti löydettävissä", joilla varavedenotto voidaan turvata, jos pato päätetään purkaa.”

 

Kirjallisuus

Edasi, A. 2020. Vantaanjoen Vanhankaupunginkosken padon yläpuolisten sedimenttien geokemiallinen koostumus ja määrä. Pro Gradu tutkielma, Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen osasto, Geologia. http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202011204532

 

Edasi, A., Kultti, S., Heikkilä, P., Koivisto, E., Virkanen, J. 2019. Metal concentrations of sediments in Vanhankaupunginlahti dam basin, river Vantaa. Proceedings of the Geological Society of Finland, Volume 1, Abstracts of The 5th Finnish National Colloquium of Geosciences. https://www.geologinenseura.fi/fi/bulletin/proceedings-1-2019

 

Gupta, V. 2019. What happens to fish when they go over waterfalls? BBC Science Focus. https://www.sciencefocus.com/nature/what-happens-to-fish-when-they-go-over-waterfalls/

 

Helen 2019. Helen luopuu Vanhankaupunginkosken vesivoimalasta. https://www.helen.fi/uutiset/2019/museovesivoimala

 
Kivinen, L. 2019. Koululuokka lahjoitti Haluatko miljonääriksi -ohjelman voittorahoja ympäristöjärjestölle – rahat käytetään padon purkamiseen Järvenpäässä. Helsingin Sanomat 23.12.2019. https://www.hs.fi/kaupunki/jarvenpaa/art-2000006353027.html

 

Kuusela, S. 2022. Vapautetaan Vanhankaupunginkoski. https://www.samikuusela.com/blogi/vapautetaan-vanhankaupunginkoski

 

Kymp 2023 = Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristölautakunta. Pöytäkirja 7/2023. § 115 Vanhankaupunginkosken padon purkamisen esiselvitys.

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatos/2023/Kymp_2023-02-28_Kylk_7_Pk/251CD5B8-9A91-C6AE-9C2F-86BAAA200001/Vanhankaupunginkosken_padon_purkamisen_esiselvitys.html

 

Marttinen, V. 2022. "Uimaranta tuhoutuu ja simpukat kuolevat" – Helsingin Vanhankaupunginkosken padon purkamisesta liikkuu virheellisiä väitteitä, tarkistimme faktat”. YLE Uutiset 29.11.2022. https://yle.fi/a/3-12291206

Paastela, K. 2022. Vanhankaupunginkosken pato puretaan, linjasi lautakunta – monta mutkaa kuitenkin vielä edessä. Helsingin Uutiset 2.2.2022. https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4463768

 

Pohjola, J.-P. 2010. Vimpan päälle : raportti Vantaanjokeen nousevien kalojen ylisiirtoprojektista vuonna 2009. https://www.theseus.fi/handle/10024/17240

 

PVG 2023 = Pro Vanhakaupunki – Gammelstaden. Päättäjiä on johdettu harhaan Vanhankaupunginkosken kehittämisessä. https://www.provanhakaupunkigammelstaden.org/blogi/kuuselanopponointi

 

Sitowise 2023 = Vanhankaupunginkosken padon purkamisen teknistaloudellinen esiselvitys. Kaupunkiympäristön julkaisuja. http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatos/2023/Kymp_2023-02-28_Kylk_7_Pk/3DCBA0B9-CDB8-CDDD-949E-8655C0C00000/Liite.pdf

 

Vesilaitos 1940 = Kertomus Helsingin kaupungin Vesijohtolaitoksen toiminnasta vuonna 1939. Helsingin kaupungin tilasto IV. Kaupungin teknilliset laitokset 24. Vuosikertomus. Helsingin kaupungin teknillisten laitosten hallitus.

VHSVY 2020 = Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry 2020. Vantaanjoen taimenen ja siian nousuvaellusselvitys 2020-2023. Hankesuunnitelma.

https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/9e/9e50960bd9008e5024399a7659f1232115c72743.pdf

ympäristö.fi = Pohjapadot ja kynnykset. https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Vesi/Vesien_kaytto/Maankuivatus_ja_ojitus/Luonnonmukainen_peruskuivatus/Pohjapadot_ja_kynnykset

 

Vanhankaupunginkosken padolla on ruma historia

 

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan asialistalle on helmikuun lopulla tulossa Vanhankaupunginkosken patomuurin avaamisen edellytyksistä teetetty selvitys. Vielä ei ole yleisessä tiedossa millaisia johtopäätöksiä selvityksessä esitetään, mutta selvää on, että mielipiteenvaihto padon merkityksestä tulee sen myötä taas kerran ryöpsähtämään valloilleen. Jo vuosia on vedottu padon avaamiseksi, perusteena luonnon monimuotoisuudelle ja uhanalaiselle virtavesiluonnolle nykytilanteessa aiheutuvat haitat. Vastalauseita purkamiselle on esitetty vedoten merkittävään teollisuushistoriaan ja tarpeeseen suojella tekojemme jälkiä tuleville sukupolville. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että teollisuushistoriassa hyödyntavoittelu on kautta aikain laittanut maksajan rooliin paitsi luonnon, myös lähiseudun ihmiset. Myös Helsingin Vanhankaupunginkosken padon varhaishistoriaa värittävät keinottelu, hyväksikäyttö ja luonnon turmeleminen.

 

Kalastaja Helsingin vesilaitoksen padon juurella 1910-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Ivan Timiriasew

Euroopassa ymmärrettiin jo varhain, että padot johtivat vaelluskalakantojen katoamiseen. Esimerkiksi vuonna 1214 Skotlannissa säädetty laki määräsi, että kaikkiin patoihin tuli tehdä kalankulun mahdollistava aukko {1}. Kasvavat ihmismäärät ja energiantuotannon vaatimukset edellyttivät uusia ja uusia patoja. Mitä enemmän patoja tehtiin, sitä huonommin vaelluskalakannat ja muu virtavesiluonto voivat. Heikkoja vaelluskalakantoja puolestaan voitiin käyttää perusteluna uusien patojen rakentamiselle. Kärsijöinä olivat virtavesiluonnon lisäksi luontaiselinkeinoja harjoittaneet jokirantojen asukkaat. Suomessakin patojen haitallisuus tiedettiin ja niiden rakentamiselle asetettiin ehtoja, joiden tarkoituksena oli turvata kalojen liikkuminen. Patojen rakentajat kuitenkin viittasivat kintaalla voittoja kaventaville ehdoille.

Vanhakupunginkosken padon rakentamisen kimmokkeena oli kaupungissa vallinnut vesipula. Pelastajaksi toivottiin saksalaista Kontinental Vattenverks Aktiebolaget Neptun -yhtiötä, jolle kaikessa kiireessä annettiin monopoli Vantaanjoen veteen ja lupa rakentaa vesijohto kaupunkiin. Uudenmaan kuvernööri Theodor Thilén {2} myönsi luvan vesilaitoksen padolle vuonna 1872, mutta asetti lupaehdoksi, että patoon rakennetaan keskelle luukku, jolla piti saada varmistettua paitsi tukinuitto, myös kalojen kulkureitti ylös ja alas koskessa. Ote kuvernöörin päätösasiakirjasta:

”…försedd dam af sten, med iakttagande likväl af följande vilkor: att nästnämde dam icke får öfverskrida den höjd som för densmma vid syneförrättningen föreslagits; att, till förekommande af flottledens obrukbargörande och virkesflötningens fördyrande samt till befrämjande af fiskens upp- och nedgång, i dammen, vid det ställe som motsvarar midten af forsen; en öppning med därtill hörande luckor inrättas…”

Kun uusi vesilaitos valmistui, ei patoon ollut tehty lupaehdon mukaista luukkua ja kalojen kulku oli kokonaan estetty. Kaiken kukkuraksi kaupunkilaiset heräsivät siihen, että monopoliasema antoi yhtiölle mahdollisuuden asettaa vedelle mielivaltaisen hinnan {3}. Uhka ylettömän kalliista vedestä sai kaupungin lunastamaan vesilaitoksen itselleen yhtiön määräämällä hinnalla. Muiden harmien lisäksi kaupungin päättäjät joutuivat myöntämään, ettei vaelluskaloilla ollutkaan uuden vesilaitoksen myötä enää pääsyä Vantaanjokeen. Tuore Suomen kalastuksentarkastaja Oscar Nordqvist teki siksi senaatille esityksen kalatien rakentamisesta padon ohi, vedoten siihen, että vuosittain satoja taimenia kerääntyi padon juurelle pyrkimyksenään päästä Vantaanjokeen kutemaan {4}. Hanke kuitenkin raukesi.  Helsingin kaupunginvaltuusto totesi asiasta, että ylävirtaan suuntaavat kalat muutenkin päätyisivät lähinnä Helsingin pitäjän asukkaiden hyödyksi {5}:

”Att freda laxen leder icke till något gagn så länge densamma ej kan gå upp i Vanda å. Staden åter har för sin del ingen anledning att inrätta laxtrappa i åmynningen, emedan nyttan af denna komme hufvudsakligen Helsinge kommun till godo.”

Nopea tapahtumaketju johti näin koko Vantaanjoen virtavesiluonnon, kalastajien ja ylävirran asukkaiden vahingoksi. Vielä vuonna 1900 kalastaja O. M. Liljeberg kertoi vuosittain touko-kesäkuussa Vanhankaupunginlahdelta löytyvän vesilaitoksen omistaman myllyn ja vedenpumppaamon turbiinien repimien ankeriaiden palasia {6}. Padon alkuvaiheiden ei siis hyvällä tahdollakaan voi sanoa olleen kovin ylevät:

” Vanhankaupungin kosken alapuolella wuosittain touko- ja kesäkuussa ja joskus myös heinäkuussa nähdään 5—6 tuuman pituisia ankeriaan palasia, jotka kosken turbiinit owat repineet. Toisinaan on wirta ajanut useita tuollaisia käsiwarren paksuisiakin palasia rysiin. Kerran oli sattunut että ankeriaat oliwat tukkineet koskessa olewan jauhomyllyn turbiinin, niin että se oli puhdistettawa, jotta taas saataisiin käyntiin.”

Virtavesiluonto on yksi uhanalaisimmista luontotyypeistä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, ja on selvää, että luonnon monimuotoisuuden kannalta pato joessa on pysyvä haitta. Edes padotun kosken ohittava kalatie ei torju luontokatoa, koska useat virtavesilajit vaativat nimenomaan koskiympäristöä menestyäkseen. Lisäksi koskissa lisääntyvien kalojen merkitys on paikallisyhteisöille mittaamattoman suuri, osa niiden kulttuurihistoriaa ja historiallista perimää, mutta virtavesiluonnolla on huomattava merkitys myös paikalliselle taloudelle.

 

Nykyisin Helsingissä ei enää juoda Vantaanjoen vettä ja Helsingin nimikkokoski olisi mahdollista palauttaa, mutta patoseinämään kajoamista vastustetaan sen teollisuushistoriallisella arvolla. Oulujoella on menty tätäkin pitemmälle ja pian käyttöikänsä päähän tulevia voimalaitoksia puuhataan Unescon maailmanperintölistalle. On kuitenkin aiheellista kysyä, minkälaista historiaa padot oikein edustavat ja jos padot purettaisiin, eivätkö muut voimalarakenteet riittäisi arkkitehtonisten ja teollisuushistoriallisten arvojen muistomerkeiksi.


Kirjallisuus ja lähteet

{1} Hoffman, R., 1996. Economic Development and Aquatic Ecosystems in Medieval Europe. The American Historical Review 101(3), 631-669.

{2} Guvernörens öfver Nylands län utslag i anledning af Kontinental vattenverks aktiebolaget ”Neptuns” härstädes skriftligen gjorda ansökan… Avskrift IV 6/12. N:o 43/253 1872. Helsingin kaupunginarkisto.

{3} Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta. Vanhempi sarja. Kaupunginvaltuusto 1, 1875—1878. Helsingin kaupungin tilastotoimisto. Helsinki 1933.

{4} Wanhankaupungin putouksen kalatie. Suomen kalastuslehti 1892(1), 12.

{5} Helsingfors Stadsfullmäktiges tryckta handlingar för 1889. Helsingfors.

{6} Turbiinit ja ankeriaskalastus. Suomen kalastuslehti 1900(2), 29.